Julma pahoinpitely Kontulassa tallentui videolle – syynä pelikonevoitto

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 28-vuotiaan miehen vuoden ja 10 kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä ryöstön yrityksestä.

Pahoinpitely tapahtui toukokuussa, kun ravintolailtaa samassa porukassa Helsingin Kontulassa viettäneet miehet ajautuivat riitaan.

28-vuotias olisi toivonut, että tuttava olisi luovuttanut hänelle osan tämän aiemmin illalla saamista pelikonevoitoista, syytteen mukaan kyse oli 65 eurosta. Kun tuttava ei ollut suostunut, alkoi silmitön hakkaaminen ja potkiminen, joka tallentui Kontulan metroaseman läheisyydessä olevaan valvontakameraan.

Oikeudessa katsotulta tallenteelta näkyy, miten hakkaaminen jatkuu vielä muutaman potkun verran huolimatta siitä, että sivulliset tulevat auttamaan uhria. Uhri menettää tajuntansa ja jää makaamaan liikkumattomana yli kahdenkymmenen minuutin ajaksi, kunnes paikalle saapuu ambulanssi.

Uhri sai pahoinpitelyssä useita kuhmuja päähän, vertavuotavia haavoja huuliin ja hänen vasen kylkensä kipeytyi. Ryöstö jäi kuitenkin yritykseksi, sillä uhri oli antanut voittonsa aiemmin illalla toisen kaverinsa säilytettäväksi, jolloin 28-vuotias sai saaliikseen ainoastaan tyhjän lompakon.

Tekijä pakeni paikalta, mutta poliisi tavoitti hänet myöhemmin.

Oikeuden mukaan teko oli törkeä, sillä väkivalta kohdistui maassa makaavaan henkilöön ja tekotavaltaan erittäin raaka ja julma. Tekoa oli myös kokonaisuutena arvioiden pidettävänä törkeänä.

Vankeusrangaistuksen lisäksi 28-vuotias määrättiin maksamaan uhrilleen kivusta ja särystä 2 400 euroa sekä uhrin oikeudenkäyntikulut.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.