Jussi Parviaiselle sakot kirjanpitorikoksesta

Näytelmäkirjailija Jussi Parviainen on saanut sakkoja jätettyään yhtiönsä paperityöt tekemättä kokonaan. Liiketapahtumia ei kirjattu, eikä tilinpäätöksiä koskaan laadittu, kertoo Iltalehti.

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Parviaisen kirjanpitorikoksesta ankaraan sakkorangaistukseen. Maksettavaa kertyi 50 päiväsakkoa. Tätä nykyä miminituloinen Parviainen joutuu maksamaan sakkoja yhteensä 360 euroa.

Lisäksi hänen pitää maksaa 400 euron uhkasakko, koska ei saapunut lokakuussa oikeuden istuntoon.

Rikos tapahtui syyskuun 2006 ja tammikuun 2008 välisenä aikana.

Parviainen on myöntänyt menetelleensä kuten syyttäjä oikeudessa kuvaili. Hän kiistää kuitenkin rikostarkoituksen. Kertomansa mukaan hän on ollut sairas eikä ole sen vuoksi kyennyt hoitamaan firmansa kirjanpitoa.

Oikeus kuitenkin huomautti, että Parviainen piti syyskuun 2006 ja tammikuun 2008 välisenä aikana yhteensä 28 luentoa, joista laskutti yhtiönsä lukuun normaalin luentopalkkion. Hän ei siis ollut kokonaan kykenemätön hoitamaan asioitaan.

Parviainen toimitti oikeudelle kolme lääkärinlausuntoa, jotka oikeus hyväksyi ja otti huomioon rangaistusta lieventävänä seikkana.

Parviaisella on ulosotossa useita satoja tuhansia euroja.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.