Kaapatun Pikku-Albertin kohtalo järkyttää: Taantui vankeudessa – ei osannut enää puhua tai leikkiä

Pikku-Albertin henkiselle kehitykselle aiheutui vahinkoa, kun hänet eristettiin äidistään ja ympäristöstään yli puoleksitoista vuodeksi. Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan pojan vapaudenriisto oli esimerkiksi tästä syystä törkeä.

Oikeus antoi jutussa ratkaisunsa perjantaina. Tekoon syyllistynyt pariskunta tuomittiin ehdottomaan vankeuteen.

Käräjäoikeuden mukaan rikos on lajissaan poikkeuksellinen ja myös poikkeuksellisen vakava. Vapaudenriisto kesti kauan, ja se kohdistui pieneen puolustuskyvyttömään lapseen.

Pojan isä oli alun perin kaapannut lapsen Ruotsiin tämän äidiltä. Tuomiosta ilmenee, että lapsen piilottelua jatkoi miehen ex-puoliso uuden miehensä kanssa.

Oikeuden mukaan lapsen piilottelu oli tarkoituksellista. Jotta poikaa ei löydettäisi, hänet puettiin tyttöjen vaatteisiin. Pojalla oli pitkät hiukset ja häntä kutsuttiin tytön nimellä. Kolmevuotiaan lapsen yhteydenpito äitiinsä katkaistiin täysin.

– Lapsen kehityksestä ei huolehdittu ja muun muassa hänen puhekykynsä on heikentynyt, jutun syyttäjä arvioi.

Pojan äiti on kertonut, että lapsi oli 3-vuotiaana tavallinen pikkupoika. Oikeudessa kuullun todistajan mielestä hän oli löydettäessä taantunut yksivuotiaan tasolle. Poika söi ruokaa käsin eikä osannut puhua tai leikkiä.

Lapsi löytyi viime kesänä vuokramökistä Tampereelta.

Taustalla ihmiskauppaa

Kolmen vuoden tuomion törkeästä vapaudenriistosta, petoksesta ja väärän henkilötiedon antamisesta sai 41-vuotias Onerva Asrit Karmela Lindberg. Kaksi ja puoli vuotta vankeutta sai 29-vuotias Marko Christian Lähdekallio.

He joutuvat maksamaan yhteisvastuullisesti kärsimyskorvauksia lapselle 14700 euroa ja tämän äidille 6000 euroa. 

Pikkupojan isä, joka on siis Lindbergin ex-mies, on tuomittu aiemmin lähes kuuden vuoden vankeuteen muun muassa törkeästä ihmiskaupasta, joka kohdistui pojan äitiin. Mies ja hänen tyttärensä pitivät vankinaan naista, joka synnytti miehelle kolme lasta. Vanhin heistä oli kateisiin vuonna 2014 joutunut pikkupoika. 

– Emme ole päämieheni kanssa tyytyväisiä tuomioon. Aiomme valittaa siitä hovioikeuteen, sanoi naisen oikeusavustaja Kari Eriksson perjantaina. Toinen tuomittu mietti vielä asiaa, hänen avustajansa kertoi.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.