Kaatoiko taantuma vai holtiton rahankäyttö Novan?

Vuosien takaiset vaalirahasotkut pullahtavat pintaan, kun Helsingin hovioikeus alkaa keskiviikkona setviä entisten Nova-liikemiesten toimia. Nova-vyyhden puinti alkaa yhtiöiden talousjutulla.

Ex-Nova-liikemiehet Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki ovat syytettynä kaikissa Nova-jutuissa. Kumpikin vaatii kaikkien syytteiden hylkäämistä.

Merisalo perustelee esimerkiksi, että Nova-yhtiöt kaatuivat äkkiä tulleeseen taantumaan, eivät syyttäjän katsomaan holtittomaan rahankäyttöön. Yli-Saunamäen perusteena on muun muassa se, etteivät hänelle Nova-yhtiöissä kuuluneet talousasiat, vaan yhteiskuntasuhteet. Tähän hän oli saanut kokemusta muun muassa Nokiasta ja kahden presidentinvaalikampanjan hoidosta.

Kanervan tuomiota vaaditaan kovemmaksi

Maaliskuussa vuoron saa kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) syntymäpäivineen.

Kanerva vaatii hovioikeutta hylkäämään kaikki syytteet. Hän perustelee valituksessaan muun muassa, että hänelle tarjottu 60-vuotissyntymäpäiväjuhla oli ystävien hyväksyttävä huomionosoitus ulkoministerille. Hän katsoo, ettei hänellä ei edes ollut mahdollisuuksia vaikuttaa kaava-asioihin sivutoimessaan Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana. Hän myös lisää, ettei edes tiennyt esimerkiksi Nova-yhtiöiden suunnitelmista tai hankkeista maakunnassa.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi hänet huhtikuussa vuoden ja kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä lahjuksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tuomio syntyi äänin 2–1.

Syyttäjä vaatii hovioikeutta koventamaan tuomion vähintään vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi.

Nova-miesten käräjätuomiot kovia

Merisalo ja Yli-Saunamäki kiistävät myös lahjussyytteet sekä Kanervan että Rovaniemen kelkkatehtaan lahjusjutuissa. Merisalo muun muassa perustelee, ettei edes tiennyt Kanervan asemasta Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana. Lisäksi Kanerva sai laillista vaalitukea monen muun poliitikon tavoin. Tuen tavoitteena oli saada Suomeen porvarihallitus.

Käräjäoikeus tuomitsi huhtikuussa Merisalon ja Yli-Saunamäen kaikissa Nova-jutuissa. Merisalo sai muun muassa törkeästä velallisen epärehellisyydestä, törkeästä kirjanpitorikoksesta sekä lahjusrikoksista kuuden vuoden vankeusrangaistuksen. Yli-Saunamäen tuomio oli kolme ja puoli vuotta.

(MTV3–STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.