Kahden tytön hyväksikäytöistä vankeutta viisi ja puoli vuotta

Vuosia jatkuneet lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset toivat keski-ikäiselle miehelle viisi ja puoli vuotta ehdotonta vankeutta. Rikokset tapahtuivat pääosin Keski-Suomessa.

Jutussa oli asianomistajina kaksi tyttöä. Toista mies alkoi käyttää hyväkseen 2003, kun lapsi oli 9-vuotias. Rikokset jatkuivat vuoden 2011 loppuun, kun tyttö oli vielä alle 18-vuotias.

1960-luvulla syntynyt mies todettiin syylliseksi muun muassa lapsen törkeään seksuaaliseen hyväksikäyttöön, raiskaukseen ja pahoinpitelyyn. Hän oli esimerkiksi ollut satakunta kertaa sukupuoliyhteydessä tytön kanssa, kun tämä oli 15-16-vuotias.

Oikeuden mukaan tyttö oli miehestä riippuvainen, mitä tämä käytti törkeästi väärin.

Toista uhria mies käytti hyväkseen kaksi kertaa, kun tyttö oli 8-9-vuotias.

Mies menetti sotilasarvonsa. Lisäksi hänen pitää maksaa toiselle tytölle korvauksia 27 200 ja toiselle 1 500 euroa.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.