Kahden vauvan taposta epäilty vaati päästä vapaaksi

Hyvinkään käräjäoikeus päätti eilisessä vangitsemisistunnossaan pitää kahdesta taposta epäillyn virolaistaustaisen miehen edelleen vangittuna.

Häntä epäillään todennäköisin syin kahden vauvan taposta Nurmijärven Klaukkalassa.

Istunto järjestettiin suljetuin ovin käräjäoikeuden Riihimäen toimipaikassa eilen iltapäivällä. 43-vuotias epäilty vangittiin ensimmäisen kerran Tuusulan käräjäoikeuden istunnossa 12. lokakuuta. Hän oli itse vaatinut uusintakäsittelyä.

Lain mukaan todennäköisin syin -perusteella tehtyä vangitsemista on käsiteltävä uudelleen kahden viikon kuluttua vangitsemispäätöksestä, mikäli epäilty itse sitä pyytää.

Vauvojen äidiksi epäilty 26-vuotias virolaisnainen ei ole pyytänyt käräjäoikeudelta uutta käsittelyä. Myös hänet vangittiin 12. lokakuuta epäiltynä kahdesta taposta.

Rikoskomisario Tero Muurman kertoo, että jutun tutkinta on useiden viikkojen jälkeenkin sellaisessa vaiheessa, ettei uutta tietoa esimerkiksi surmattujen vauvojen iästä tai surmien epäillystä motiivista voida antaa nyt julkisuuteen.

Ensimmäinen kaksosvauvoista löytyi kuolleena 9. lokakuuta ja toinen pari päivää myöhemmin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.