Kahta naista epäillään vammaisen surmasta

Poliisi tutkii Lehtimäen erityiskansanopistossa tapahtunutta surmaa, jossa CP-vammainen nainen kuoli insuliinin yliannostukseen. Opiston kaksi yövalvojaa on vangittu tapauksen vuoksi.

Poliisi tutkii Lehtimäellä Etelä-Pohjanmaalla sattunutta CP-vammaisen naisen insuliinikuolemaa henkirikoksena. Oikeuslääkäriltä saatujen tietojen mukaan nuori CP-vammainen tamperelaisnainen kuoli insuliinin yliannostukseen.

Kuolemantapaus sattui heinäkuun alkupuolella Lehtimäen erityiskansanopistossa, jonne nainen oli tullut kurssille. Noin 20-vuotias CP-vammainen löydettiin aamulla kuolleena majoitushuoneestaan.

Hän oli tullut edellispäivänä erityiskansanopistossa järjestettävälle viiden päivän mittaiselle kurssijaksolle.

Seinäjoen käräjäoikeus on vanginnut tapauksen vuoksi kaksi Lehtimäen opiston yövalvojaa elokuun lopussa. Tapausta tutkitaan tappona.

- Etuna tutkinnassa on ollut se, että tutkittavana on ollut rajallinen aika, vajaa vuorokausi.Se poistaa mahdollisuuksia, joita muussa tapauksissa olisimme joutuneet selvittämään, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Esa Uusi-Kakkuri Seinäjoen poliisista.

Rikostutkinta aloitettiin yli kaksi viikkoa sitten.

- Ensimmäisen tutkintaviikon jälkeen olimme jo siinä tilanteessa, että voimme perustellusti kohdistaa mielenkiinto näiden kahden yövalvojan toimintaan, Uusi-Kankkuri kertoo.

Kummatkin vangituista ovat naisia. Toinen heistä on yli 50-vuotias ja toinen yli 30-vuotias.

- Heitä on kuultu useaan otteeseen tutkinnan edetessä, mutta motiivista en tässä vaiheessa voi vielä puhua, Uusi-Kakkuri sanoo.

Surma sattui ennen kohua herättäneitä Ylisen kuntoutuskeskuksen epäiltyjä myrkytystapauksia. Lehtimäen kuolemantapauksesta vangituilla yövalvojilla ei kuitenkaan ole mitään yhteyttä Ylisen hoitolaitokseen tai murhaepäilyistä vangittuun sairaanhoitajaan.

- Yhteyksiä näiden välillä ei ole. Olemme pitäneet yhteyttä Tampereen KRP:n tutkintaryhmän kanssa.

Uusi-Kakkurin mukaan yhteisiä sattumanvaraisia tekijöitä on useita; uhri on Tampereelta, vammainen ja tekotapana on käytetty insuliinia.

Rikostutkinta Lehtimäen tapauksesta aloitettiin, kun ruumiinavauksessa naisesta löydettiin korkeita insuliinipitoisuuksia. Nainen ei sairastanut diabetesta.

Syyte asiassa on nostettava marraskuun loppuun mennessä.

(MTV3-Johanna Sainio)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.