Kaikki Soukan ammuskelusta epäillyt vangittu

Pari viikkoa sitten Espoossa tapahtuneesta ammuskelusta epäillään yhteensä neljää nuorta miestä. Poliisin mukaan ampuvälikohtaukseen liittyy rasistisia piireitä.

Espoon poliisi on tavoittanut loputkin Soukan ammuskelusta epäillyt nuorukaiset.

Käräjäoikeus vangitsi eilen kolme parikymppistä miestä todennäköisin syin murhan yrityksestä epäiltyinä. Myös neljäs mies on edelleen vangittuna.

Soukan ostoskeskuksella ammuskeltiin kohti väkijoukkoa pari viikkoa sitten. Ammuskelussa haavoittui neljä nuorta miestä, joista kukaan ei ole enää sairaalassa.

Poliisi on edelleen vaitonainen tutkinnan yksityiskohdista. Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Jukka Kaski kuitenkin vahvistaa, että laukaukset on ammuttu yhdellä aseella.

- Yhtenä joukkona siinä on liikuttu, ampuma-asetta käytetty ja hengenvaarallisia vammoja aiheutettu, Kaski luonnehtii.

- Kyllä tässä jonkinlaista kuvaa on tapahtumien kulusta saatu.

Poliisin mukaan nuorisojoukkojen välisessä kahakassa oli rasistisia piirteitä. Laukausten kohteeksi joutuneessa 10-20 nuoren aikuisen ryhmässä oli yksi ulkomaalaistaustainen ihminen.

- Kyllä tähän todennäköisesti sitä ulkomaalaisvastaisuutta liittyy. Asiaa tutkitaan.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.