Kaikkonen tuomiosta: Olen pettynyt ja harmissani

Kansanedustaja Antti Kaikkonen sanoo olevansa pettynyt ja harmissaan Helsingin käräjäoikeudelta saamastaan tuomiosta Nuorisosäätiö-jutussa.

Kaikkonen tuomittiin viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen luottamusaseman väärinkäytöstä.

– No sehän nyt on selvää, että ei se hyvältä tunnu, kun itseään pitää kuitenkin lainkuuliaisena ihmisenä ja on luullut että asiat ovat lain mukaisia. Totta kai se on kova paikka, Kaikkonen kommentoi MTV3 Uutisten haastattelussa.

Käräjäoikeus toteaa Nuorisosäätiön antaneen sääntöjensä vastaisesti vaalitukea vuosina 1998 - 2009. Osa vaalituesta on mennyt säätiön hallituksessa istuneen Kaikkosen omaan vaalikampanjaan.

– En ainakaan tietoisesti ole mitään rikollista ollut tekemässä, ja siinäkin mielessä tämmöinen päätös tuntuu kummalliselta.

Kaikkonen aikoo nyt perehtyä tarkasti käräjäoikeuden perusteluihin voidakseen harkita mahdollista valitusta hovioikeuteen.

– Tässä on mennyt vuosia hukkaan tämän asian takia, että kernaasti joku päivä jättäisi tämän taakseen. Mutta pohditaan nyt, Kaikkonen sanoi.

Kaikkonen odottaa auringonnousua

Myöhemmin illalla Kaikkonen kertoi tunnoistaan Facebook-sivullaan: "Aika raskaasti ottaa päähän, mutta kaipa aurinko huomennakin nousee, ja elämä jatkuu." Kaikkosen Facebook-status on käytännössä julkinen, koska hänellä on yli 4 200 FB-kaveria.

Katso Päivi Hannulan juttu (Seitsemän uutiset 30.1.2013)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.