Kajaanilaiselle väkivaltarikolliselle kahdeksan vuoden tuomio

Kolmekymppinen kajaanilaismies tuomittiin väkivaltarikoksista kahdeksan vuoden vankeuteen Kainuun käräjäoikeudessa.

Oikeuden mukaan vuonna 1981 syntynyt mies syyllistyi Kajaanissa vuosina 2009-2010 tapon yritykseen sekä useisiin pahoinpitelyihin, joista osa oli törkeitä. Uhreja oli vahingoitettu muun muassa metallitangoin, samuraimiekalla ja porakoneella.

Tuomitulla Janne Antero Savolaisella on rankka rikostausta. Mielentilatutkimuksen mukaan mies on erittäin vaarallinen. Tämän takia oikeus määräsi miehen istumaan tuomionsa kokonaisuudessaan vailla mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen.

Rikosten tekoaikaan Savolainen oli ehdonalaisessa vapaudessa aiempien väkivaltatuomioidensa vuoksi. Juttuvyyhden muut syytetyt ovat saaneet tuomionsa jo aiemmin.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.