Kaksi huijariporukkaa vei kymmenientuhansien eurojen perintörahat

Poliisi tutkii huijaustapausta, jossa lahtelaismieheltä vietiin parin kuukauden aikana kymmeniätuhansia euroja.

Rikos toteutettiin hankkimalla tietoon uhrin pankkikortin tunnusluku ja sen jälkeen pankkikortilla nosteltiin käteistä sekä tehtiin tilisiirtoja toisille tileille.

Uhriksi joutunut noin 50-vuotias mies oli saanut viime vuoden lopulla isältään suurehkon perinnön, joka hupeni parissa kuukaudessa huijareiden käyttöön. Uhri on kertonut tutustuneensa kyseiseen huijariseurueeseen eräässä Lahden lähiökuppilassa.

Jossain vaiheessa huijarit olivat saaneet tietoonsa miehen tilillä olevasta suuresta rahasummasta. Sen jälkeen epäillyt olivat urkkineet tietoonsa pankkikortin tunnusluvun ja alkaneet veljeilemään uhrin kanssa.

Uhri oli yksin asuva poikamies, joten kaverillinen seura oli hänellekin aluksi tervetullutta. Joukkio vietti miehen kanssa aikaa, mihin liittyi läheisesti myös alkoholin käyttöä tämän asunnossa.

Yhdessä vietettyjen hetkien aikana huijarit ottivat salaa miehen pankkikortin ja kävivät tekemässä sillä nostoja läheisillä pankkiautomaateilla. Käteisnostojen aikaan joku huijariseurueeseen kuulunut henkilö jäi viettämään aikaa uhrin kanssa esimerkiksi tämän asuntoon tai autoon.

Uusi huijarijoukko ilmestyi kotiovelle

Huijausten jatkuessa sai uhri tietää, että uudet ystävät olivatkin pettäneet hänen luottamuksen käyttämällä luvattomasti hänen pankkikorttiaan. Epäillyt olivat tehneet muun muassa käteisnostoja ja ostaneet kultakoruja.

Paljastumisen jälkeen ensimmäinen huijariseurue poistui miehen kaveripiiristä, mutta muutamien päivien päästä uhrin kotiovelle ilmestyivät uudet huijarit. He ilmoittivat kuulleensa aiemmasta huijauksesta ja tuntevansa rikoksen tehneet.

Uusi huijariryhmä lupasi auttaa miestä saamaan kadonneet rahat takaisin, sillä edellisen huijauksen päätekijä asui heidän mukaansa noin 50 kilometrin päässä.

Mies nousi hänelle entuudestaan tuntemattomien henkilöiden autoon, minkä jälkeen he lähtivät ajamaan aiempien huijareiden luokse rahan hakuun. Matkasta kehittyi kuitenkin kolmen päivän mittainen autoajelu ja muilutus ympäri Suomea.

Autoreissun aikana vietiin 12 000 euroa lisää

Ensimmäisiä rahahuijareita etsittiin Kouvolasta, Haminasta ja Mikkelistä, mutta seuruetta ei kuitenkaan tavattu millään paikkakunnalla.

Sen sijaan ajelun aikana uhrilta huijattiin lisää rahaa, ja hän köyhtyi kolmen päivän autoajelun aikana noin 12 00 euroa lisää.

Kun mies halusi poistua kesken matkanteon, hänen poistumisensa oli estetty näyttämällä puukkoa.

Uhri tuotiin lopulta takaisin kotiinsa Lahteen sen jälkeen, kun tilin saldo oli enää alle euron.

"Rahat pelattiin ja ryypättiin"

Päijät-Hämeen poliisi on tutkinut tapahtunutta törkeänä maksuvälinepetoksena sekä vapaudenriistona. Tutkinnan aikana on otettu kiinni yhteensä seitsemän epäiltyä Haminasta ja Lahdesta. Kiinniotetut ovat noin 20-30-vuotiaita miehiä ja naisia.

Poliisin mukaan epäillyt ovat olleet kuulusteluissa halukkaita selvittämään asian, ja he ovat myöntäneet käyttäneensä hyväkseen uhrin luottamusta. Uhrilta huijattuja rahoja ei ole saatu takaisin, sillä tekijöiden mukaan rahat on ”pelattu ja ryypätty”.

Pääepäillyt ovat olleet kahnauksissa lain kanssa lukemattomia kertoja jo aiemminkin, ja he ovat niin sanotusti poliisin vanhoja tuttuja.

Rikoskokonaisuus tullee siirtymään syyttäjälle maaliskuun aikana.

Poliisi: Älä yhdistä pankkikorttia ja suuria rahasummia

Poliisi muistuttaa, että suuria rahasummia ei tulisi pitää sellaisella pankkitilillä, johon on liitetty pankkikortin käyttömahdollisuus. Näin ollen pankkikortin päätyessä väärille henkilöille, ei ole mahdollista nostaa kaikkia tilivaroja.

Myös pankit neuvovat asiakkaitaan erilaisista rahojen tilillä pysymiseen liittyvistä turvajärjestelyistä.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.