Kaksi selvittämätöntä puukotustapausta - missä ovat tekijät?

Helsingin ja Tampereen poliiseilla on kaksi puukotustapausta yhä selvittämättä. Molempia tapauksia on tutkittu jo parin viikon ajan, mutta tutkinnassa ei ole tapahtunut läpimurtoa.

Poliisi kaipaa yhä yleisövihjeitä Helsingissä kauppakeskus Itiksen kaksoispuukotukseen ja Tampereen Tesomalla joulukuussa tapahtuneeseen henkirikokseen.

7. tammikuuta kahta miestä puukotettiin kauppakeskus Itiksen käytävällä heidän poistuttuaan Subway-ravintolasta kello 18 jälkeen.

Tekijäksi epäillään noin 25-30-vuotiasta, 185-senttistä hoikkaa miestä, jolla oli lyhyet vaaleat hiukset. Mies pakeni tapahtumapaikalta juosten rahanvaihtopiste Forexin suuntaan ja siitä edelleen ulos S-Marketin viereisestä uloskäynnistä.

Tekijä ja ennen puukotusta hänen seurassaan ollut nainen tallentuivat valvontakameroihin. 

Poliisi tiedotti viime viikolla selvittävänsä valvontakamerakuvissa nähdyn naisen osuutta tapaukseen. Rikosylikomisario Arto Karalahti kertoo tutkinnan edenneen.

– Olemme saaneet tapaukseen liittyen vihjeitä, mutta lisää havaintoja kaivaaan. Naisen osuutta selvitellään yhä, Karalahti sanoo.

Molemmat uhrit ovat päässeet jo pois sairaalahoidosta.

Poliisi tutkii tapausta murhan yrityksenä ja törkeänä pahoinpitelynä.

Poliisi pyytää vihjeitä miehen ja naisen henkilöllisyyden selvittämiseksi numeroon 040 775 5218 tai 029 541 7915.

Tesoma: Teräaseessa usean henkilön dna:ta

Tampereen Tesomalla joulukuun lopulla ilmi tullut henkirikos ei ole vielä ratkennut. Poliisi tutkii tapausta murhana.

1974 syntynyt mies löytyi Tesoman valtatien kevyen liikenteen väylältä maanantaina 29. joulukuuta. 

Poliisi julkaisi kuvan Tesoman henkirikoksen uhrista omaisten suostumuksella.

Uhri oli ollut paikallisessa baarissa lähes sulkemisaikaan eli kello 23 saakka. Tämän jälkeen uhrista ei ole tehty havaintoja, mutta löytöpaikan perusteella poliisi arvelee, että mies on suunnannut baarista kotiinsa.

Uhrilla oli jalkineinaan vaaleanpunaiset, ruudulliset tossut.

Tutkimuksissa on selvinnyt, että henkirikoksessa käytetystä teräaseesta ja sen tupesta on löytynyt ainakin kahden muun henkilön vertailtavissa olevat dna-näytteet. Tämä antaa poliisin mukaan viitteitä siitä, että jotkin muutkin henkilöt kuin epäilty ovat käsitelleet esineitä.

Poliisi pyytää teräasetta tai tuppea käsitelleitä henkilöitä ilmoittautumaan. Poliisi pyytää myös yleisövihjeitä tekovälineestä, alueella liikkuneista nuorisojoukoista ja muista henkilöistä sekä uhrin liikkeistä.

Poliisi kaipaa tietoa myös henkilöstä, joka poistui henkirikoksen tapahtumayönä kevyenliikenteen väylää pitkin Tesoman Valtaväylän yli Tohlopin tai Lamminpään suuntaan. Henkilö on saattanut liikkua sekä aiemmin että teon jälkeen myös Tesoman alueella.

Vihjeistä voi ilmoittaa sähköpostilla rikosvihjeet.pirkanmaa(at) poliisi.fi tai soittamalla vihjepuhelimeen 0503137391.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.