Kalastaja löysi ruumiin Kissakoskelta

Kissakosken voimalan alajuoksulta löytyi eilen aamupäivällä miehen ruumis.

Uistelemassa ollut veneilijä havaitsi vedessä miehen ja soitti hätäkeskukseen. Hukkuneen pelastamiseksi ei siinä vaiheessa ollut mitään tehtävissä.

Vainajan henkilöllisyys selvisi myöhemmin eilisiltana. Hukkunut oli vuonna 1939 syntynyt kuopiolainen mies, jonka kesämökki on tapahtumapaikan lähistöllä.

Poliisi selvittää hukkumista edeltäneitä tapahtumia. Poliisin alustavien tietojen mukaan kuolemantapaukseen ei liity rikosta.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.