Kananmunia seinille, omaisuutta hajalle – 13-15-vuotiaat riehuivat vieraassa asunnossa

Nuorisojoukko teki rumaa jälkeä lauantai-iltana pohjoishelsinkiläisessä asunnossa.

Helsingin poliisin mukaan kymmenkunta 13–15-vuotiasta poikaa ja tyttöä oli tunkeutunut ennen iltakuutta Siltakyläntiellä sijaitsevaan asuntoon.

Asuntoon oli ensin mennyt yksi henkilö avoimen ikkunan kautta, jonka jälkeen hän oli päästänyt muun seurueen sisälle ovesta. Nuorisojoukko oli välittömästi sisään tunkeuduttuaan ryhtynyt hajottamaan ja sotkemaan asuntoa.

Asunnossa oli juotu alkoholia, tupakoitu sisällä, heitetty kananmunia seinille ja rikottu irtainta omaisuutta, muun muassa kello, lamppuja ja digikamera. Nuorisoporukka poistui asunnosta, kun yksi sen omistajista tuli kotiin. Poistuessaan porukka oli ilmeisesti vielä anastanut omaisuutta asunnosta.

Osa epäillyistä tunsi asunnossa asuvan perheen. Asiaa tutkitaan kotirauhan rikkomisena, vahingontekona ja varkautena.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.