Käräjäoikeudelta tiukka linja kotiryöstöihin - "poikkeuksellisen häikäilemätöntä"

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kolme miestä vuosiksi vankilaan Helsingissä ja Espoossa viime kesäkuussa tehdyistä julmista kotiryöstöistä.

Ryöstäjät tunkeutuivat yksin asuneiden uhrien kerrostaloasuntoihin keskellä yötä. He sitoivat nukkumassa olleet asukkaat, pahoinpitelivät heitä ja uhkasivat tappamisella. Saaliikseen he saivat molemmilla kerroilla pankkikortin tunnuslukuineen sekä arvotavaroita.

Käräjäoikeus luonnehti tekoja Suomen oloissa poikkeuksellisen häikäilemättömiksi ja törkeiksi.

Ilias Blrashed tuomittiin vankeuteen seitsemäksi vuodeksi. Tuomio tuli kahden törkeän pahoinpitelyn, kahden törkeän kotirauhan rikkomisen ja kahden vapaudenriiston lisäksi myös törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Hän harrasti seksiä koulukodista karanneen 14-vuotiaan tytön kanssa ja lisäksi pahoinpiteli tätä.

Toinen ryöstöjutun pääsyytetyistä, Abdelkader Berrabah, tuomittiin vankeuteen kuudeksi vuodeksi kolmeksi kuukaudeksi.

Lisäksi kolmas mies, ainoastaan Helsingin kotiryöstöön osallistunut 17-vuotias, tuomittiin vankeuteen kolmeksi vuodeksi kolmeksi kuukaudeksi nuorena henkilönä tehdyistä rikoksista. Hänen aiempi ehdollinen vankeusrangaistuksensa määrättiin lisäksi täytäntöön pantavaksi.

Tuomioista voi vielä valittaa hovioikeuteen.

Interpol vahvisti henkilöllisyyden

Jutun käsittelyä on vaikeuttanut alusta asti se, ettei tekijöiden todellista henkilöllisyyttä ole pystytty selvittämään.

He ovat kertoneet poliiseille useita eri nimiä, joita he ovat käyttäneet vastaavan tyyppisten rikostutkintojen yhteydessä ainakin Norjassa ja Saksassa.

Kaikki syytetyt ovat vedonneet olevansa alaikäisiä. Oikeuslääketieteelliset selvitykset ovat kuitenkin osoittaneet ainakin kahden pääsyytetyn olevan varmasti yli 18-vuotiaita, jopa lähes 30-vuotiaita.

Viime viikolla Berrabahin henkilöllisyys saatiin varmistettua. Syyttäjä toimitti käräjäoikeudelle Algerian Interpolin kautta saadun kirjallisen selvityksen. Syytetty itse vastusti Berrabahiksi nimeämistä, hän olisi halunnut olla mieluummin syytteessä alun perin mainittu Ahmad Ibrahim Ahmad.

Sen sijaan kovimman tuomion saaneen Blrashedin oikeaa henkilöllisyyttä ei ole pystytty vahvistamaan. 14-vuotias uhri kertoo kutsuneensa häntä Tarekiksi.

Molemmat syytetyt tuomittiin lisäksi väärän henkilötiedon antamisesta.

Kaksikko oli saapunut Suomeen toukokuussa, kolmas syytetty jo aiemmin.

(4.10.2012)

(12.9.2012)

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.