Käräjäoikeus pui Kouvolan iskua – mies heitti polttopullon vastaanottokeskuksella

Kymenlaakson käräjäoikeudessa käsitellään aamulla Kouvolan polttopulloiskua. Viisikymppistä miestä syytetään törkeän tuhotyön yrityksestä.

Kouvolan Keltakankaalla heitettiin syyskuussa polttopullo turvapaikanhakijoiden hätämajoitustilan ovelle. Kukaan ei loukkaantunut. Vartijat sammuttivat polttopullon ja ottivat epäillyn kiinni.

Poliisi kertoi viime kuussa, että teosta epäilty paikkakuntalainen tunnusti tutkinnassa polttopullon heittämisen.

– Tämä on yhden miehen yksinäinen teko, kuvaili tuolloin rikoskomisario Jukka Tylli.

Poliisi ei paljastanut, saatiinko esitutkinnassa käsitystä teon motiivista. Poliisin mukaan epäilty on ollut muutaman kerran aiemmin tekemisissä poliisin kanssa.

SPR:n Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtaja Arja Vainio sanoi tuoreeltaan iskun jälkeen, että se pelästytti hätämajoituksen asukkaat pahoin. Tapahtumahetkellä tiloissa oli satakunta ihmistä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.