Käräjillä syytön, hovissa syyllinen - ex-vartijalle raju tuomio

Rovaniemen hovioikeus on langettanut pitkiä vankeustuomiota miehen kuolemaan johtaneesta ryöstöstä.

Kolmesta alle 30-vuotiaasta miehestä koostunut porukka tunkeutui toissa vuoden joulukuussa kerrostaloasuntoon Posiolla tarkoituksenaan ryöstää asukkailta reseptilääkkeitä.

Estääkseen vastarinnan miehet sitoivat asunnossa asuneen pariskunnan. Molempia myös pahoinpideltiin, miestä rajummin. Hän kuoli kuristamisesta aiheutuneisiin vammoihin.

Kolmikon kertomukset tapahtumista kuitenkin erosivat toisistaan niin paljon, että Lapin käräjäoikeus ja Rovaniemen hovioikeus päätyivät täysin erilaisiin ratkaisuihin.

NÄIN OIKEUDET PÄÄTTIVÄT

- Syyttäjä vaati Hakalalle molemmissa oikeusasteissa rangaistusta taposta ja törkeästä ryöstöstä. Käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet, koska sen mielestä oli mahdollista, että Hakala oli tekoaikaan rappukäytävässä. Hovioikeus sen sijaan katsoi Hakalan syyllistyneen molempiin rikoksiin ja tuomitsi tämän 9 vuoden vankeusrangaistukseen.

- Koskelle ja Mourujärvelle syyttäjä vaati tuomiota törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä ryöstöstä. Syyttäjän mukaan kaksikko syyllistyi törkeään kuolemantuottamukseen, koska he eivät keskeyttäneet uhrin kuristamista.

- Koska syyttäjä ei käräjäoikeuden mukaan pystynyt todistamaan Hakalan kuristaneen miesuhria, eivät Mourujärvi ja Koski voineet suhtautua kuristamiseen hyväksyvästi. Siksi syytteet törkeästä kuolemantuottamuksesta kaatuivat käräjillä. Sen sijaan miehet syyllistyivät oikeuden mukaan törkeään ryöstöön ja naisuhrin osalta törkeään pahoinpitelyyn. Molemmille tuomittiin 2 vuoden ja 6 kuukauden vankeusrangaistukset.

- Kun hovioikeus katsoi Hakalan syyllistyneen tappoon, tuomittiin kaksikkokin törkeästä kuolemantuottamuksesta. Lisäksi hovioikeus katsoi heidän syyllistyneen törkeään ryöstöön, mutta naisen pahoinpitelyn sisältyneen ryöstöön. Molemmat miehet saivat hovioikeudessa 5 vuoden tuomion.

- Jos käräjäoikeuden tuomio olisi siis jäänyt voimaan, ei ketään olisi tuomittu miehen surmaamisesta.  

Käräjäoikeus vapautti vuonna 1985 syntyneen Matti Kari Tapani Hakalan kaikista syytteistä ja tuomitsi vuonna 1987 syntyneet Juise Juho-Heikki Kosken ja Antti Petteri Mourujärven 2 vuoden ja 6 kuukauden vankeuteen.

Hovioikeus sen sijaan katsoi, että Hakala olikin päätekijä ja tuomitsi tämän taposta 9 vuoden vankeuteen. Kosken ja Mourujärven osalta rangaistukset nostettiin 5 vuoteen.

Kaksi eri tarinaa

Hakala kiisti molemmissa oikeusasteissa olleensa asunnossa miesuhrin kuollessa. Oman kertomuksensa mukaan hän oli rappukäytävässä siihen asti, että kaksi muuta kaipasivat apua elottoman uhrin elvyttämisessä.

Hän oli mennyt taloon ostaakseen kannabista, eikä ollut tiennyt ryöstösuunnitelmista. Muut miehet hän kertoi tavanneensa vasta edellisenä päivänä. 

Koski ja Mourujärvi taas kertoivat, että nimenomaan Hakala oli heistä se, joka kuristi miesuhrin kuoliaaksi. Heidän mukaansa ryöstösuunnitelma oli tehty kolmistaan.

Molemmat uhrit sidottiin vastarinnan estämiseksi, mutta miehen onnistui irroittautua teipeistä. Silloin Koski ja Mourujärvi olivat kertomansa mukaan pitäneet miestä aloillaan, ja Hakala oli pitänyt uhria jonkinlaisessa hallintaotteessa kaulan kohdalta, minkä seurauksena tämä oli mennyt tajuttomaksi.

Kaksikon mukaan aiemmin vartijana toiminut Hakala oli näyttänyt heille jo etukäteen asunnossa käytetyn hallintaotteen.

Kaksi eri tulkintaa

Käräjäoikeus katsoi, että asiassa jää vähintäänkin varteen otettava epäilys siitä, onko Hakala ollut asunnossa ennen uhrin elvyttämistä. Hänen roolistaan oli olemassa vain kanssavastaajien kertomus, sillä naisuhri näki hänet asunnossa vasta elvytystilanteessa.

Koska syyttäjä ei oikeuden mielestä pystynyt osoittamaan Hakalan surmanneen miesuhria, eivät kaksi muuta miestä voineet syyllistyä törkeään kuolemantuottamukseen suhtautumalla kuristamiseen hyväksyvästi.

Hakalaa päätekijänä pitänyt hovioikeus puolestaan katsoi, että muiden syytettyjen kertomukset olivat yhtenevät sekä keskenään että asunnossa olleen naisuhrin kertomuksen kanssa. Lisäksi hovioikeus korosti rappukäytävässä tekoaikaan olleen naapurin todistusta, jonka mukaan käytävässä ei ollut ketään.

Oikeus myös katsoi, että entisenä vartijana Hakalalla oli parhaat tiedot siitä, miten uhri tehdään puolustuskyvyttömäksi. Oikeus katsoi, että Koski ja Mourujärvi syyllistyivät törkeään kuolemantuottamukseen, koska eivät puuttuneet tilanteeseen. 

Juttua korjattu 3.1. klo 14.22. Kyseessä oli toissa vuoden joulukuussa tapahtunut ryöstö, ei viime vuoden joulukuussa, kuten jutussa virheellisesti kerrottiin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.