Karalahdelle tuomio kokaiinin käytöstä

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut jääkiekkoilija Jere Karalahden huumausaineen käyttörikoksesta maksamaan kymmenen päiväsakkoa eli 1490 euroa.

Tuomio tuli kokaiinin käytöstä viime vuoden maaliskuussa. Syyte törkeästä huumausainerikoksesta hylättiin näytön puuttuessa.

Poliisi sai lokakuussa haltuunsa keväällä 2007 otetun kuvan, missä Karalahdella on vaalea nokare sieraimissaan. Kuvan taustalla näkyy myös valkoista ainetta sisältävä pussi.

Oikeuden mukaan ei jäänyt epäilystä siitä, etteikö Karalahden nenässä olisi ollut jäänteitä kokaiinista. Oikeus päätteli, että pöydällä ollut pussi sisälsi kokaiinia.

Mikään aihetodiste ei kuitenkaan viitannut riittävästi siihen, että pussi olisi ollut Karalahden hallussa tai edes osittaisessa määräysvallassa.

Perusteluissaan oikeus katsoi, että Karalahden nenässä olleesta aineesta tai pöydällä olevasta pussin sisällöstä ei esitetty uskottavaa vaihtoehtoa.

Langetettua tuomiota tuki myös se, että todistajana kuultu nuori mies kertoi käyttäneensä asunnolla tuona iltana kokaiinia ja asunnosta on löytynyt myöhemminkin jäänteitä kokaiinista.

Karalahti sanoi myös itse oikeudessa käyttäneensä mahdollisesti kokaiinia.

Käräjäoikeus päätyi sakkoihin, vaikkei mikään yksittäinen todiste osoittanut Karalahden käyttäneen kokaiinia.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.