Karhun tappamista tutkitaan törkeänä metsästysrikoksena

Poliisi tutkii karhun ampumista Orivedellä törkeänä metsästysrikoksena.

Karhun ja metsästäjäkaksikon eilen tapahtuneen yhteenoton rikosnimikkeeksi ilmoitettiin aluksi lievempi eli metsästysrikos.

– Kun karhu tapetaan, metsästysrikosta on tutkittava aina törkeänä, painotti tutkinnanjohtajaksi tänään siirtynyt rikoskomisario Jari Kinnunen.

Karhu hyökkäsi miehen kimppuun eilen Orivedellä Pirkanmaalla. Karhun hyökkäyksen kohteeksi joutunut mies ei loukkaantunut vakavasti. Karhu tapettiin paikan päällä. Ketään ei ole otettu kiinni asian takia.

– Tässä epäillään metsästysrikosta, mutta se on vasta tutkintanimike - mitään ei ole poissuljettu. Esitutkinta on vasta alussa, eikä poliisi tässä vaiheessa tiedota tarkemmin tapahtumasta, Kinnunen sanoo.

Poliisi arvioi, oliko teko itsepuolustusta

Ampumisen selvitystä eilen johtanut rikoskomisario Markku Leppänen kertoi, että poliisi arvioi muun muassa sen, oliko ampuminen itsepuolustusta.

Leppäsen mukaan karhun raadon tutkii Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Evira tarkastaa Suomessa myös esimerkiksi kaikki kaadetut sudet.

Tutkinta on siirtynyt niin sanottuun pitkäkestoiseen tutkintaan poliisilaitoksen sisäisen ohjeistuksen mukaisesti. Poliisin mukaan tutkinta jatkuu asianosaisten kuulemisella sekä teknisenä tutkintana.

Poliisi pyrkii tutkimaan karhun viimeistään ensi viikolla.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.