Karmivan kotiryöstön uhri: Koko elämäni on viety

Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltiin tänään poikkeuksellisen julmia kotiryöstöjä.

Tuntemattomat miehet tunkeutuivat viime kesäkuussa kahteen eri kerrostaloasuntoon, kun asukkaat olivat kodeissaan nukkumassa. Asukkaat sidottiin ja tapauksissa käytettiin voimakasta väkivaltaa.

Espoossa yksin asuva noin 60-vuotias nainen kertoo, että hänen henkinen toipumisensa on vielä pahasti kesken.

– Minusta tuntuu, että koko minun elämäni on viety. Se ei ole enää koskaan samanlaista. En voi käsittää, miten joku voi tehdä tällaista, hän sanoi MTV3 Uutisille käräjäoikeuden turvasalin aulassa.

Epäillyt jäivät kiinni, kun he nostivat naisen tililtä suurehkon summan rahaa teon jälkeen. Pankkikortin ja tunnusluvun lisäksi ryöstäjät saivat saaliikseen muun muassa Kalevala-koruja.

Toinen uhri on Helsingin Hietasaaressa asuva mies, jonka kotiin ryöstäjät olivat iskeneet jo aiemmin kesäkuussa. Häneltä vietiin pankkikortin ja tunnusluvun lisäksi myös Rolex-merkkinen rannekello ja iPhone-puhelin.

– Siellä oli kolme ihmistä kimpussani. Pääni päälle painettiin suurimman osan ajasta tyynyä ja kaulalleni painettiin kyynärpäätä, mies kuvaili tapahtumia.

Parvekkeelta ja tuuletusikkunasta sisään

Uhrit oli ilmeisesti valikoitu sattumanvaraisesti. Helsingin tapauksessa ryöstäjät pääsivät sisään asuntoon avoinna olleen tuuletusikkunan kautta. Espoon tapauksessa he kiipesivät toisen kerroksen parvekkeelle ja tulivat sisään avoimesta ovesta.

Syyttäjä vaatii kolmelle miehelle rangaistusta useista törkeistä rikoksista. Lisäksi kahdelle miehelle vaaditaan rangaistusta viranomaisten erehdyttämisestä. Miehet ovat vaihtaneet kiinni jäämisensä jälkeen henkilöllisyyttä useampaan kertaan. Tapauksen tekee erikoiseksi se, ettei miesten todellista henkilöllisyyttä ole vielä oikeuskäsittelyynkään mennessä pystytty selvittämään.

Iäkseen he ovat ilmoittaneet 17 vuotta, mutta oikeuslääkäreiden mukaan todellisuus voi olla jopa lähempänä 30:tä. Oikeudessa heidän katsottiin olevan täysikäisiä.

Kaksikko on ilmeisesti tullut Suomeen ruotsinlaivalla. Sitä ennen he ovat reissanneet eri puolilla Eurooppaa pidemmän aikaa. Heidän epäillään olevan kotoisin Lähi-idästä, mahdollisesti Algeriasta.

Myös Norjassa miesten tilillä epäillään olevan vastaavanlaisia juttuja.

Oikeudessa syytetyn penkillä oli kolme henkilöä. Ainoastaan Helsingin tapaukseen osallistuneen kolmannen miehen henkilöllisyys on selvillä, ja hän on myöntänyt osallistuneensa tekoon pakotettuna. Hän kertoi tutustuneensa kaksikkoon ulkomailla, ja heidän maineensa vuoksi hän on pelännyt heitä.

Lisäksi yksi miehistä on syytteessä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jota käsitellään oikeudessa myöhemmin iltapäivällä.

(12.9.2012)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.