Kävitkö eilen tällä raumalaisella bensa-asemalla? Poliisi kehottaa kuolettamaan kortin

Rauman Papinhaarankadulla olevalta Teboil Express -kylmäasemalta löydettiin eilen maanantaina niin kutsuttu skimmauslaite kello 17.20 aikaan. Skimmauslaite kopioi pankkiautomaatin käyttäjän korttitietoja.

Poliisi pitää mahdollisena, että ainakin maanantaipäivän aikana kortilla tankanneiden henkilöiden korttitietoja on joutunut rikoksen tekijöiden haltuun. Tämän vuoksi poliisi kehottaakin kaikkia maanantaina 5. syyskuuta kyseisellä asemalla kortilla tankanneita henkilöitä kuolettamaan tankkauksessa käyttämänsä pankki- tai luottokortin.

Jos myöhemmin ilmenee, että korttiin liittyvältä tililtä on nostettu tai yritetty nostaa rahaa, poliisi pyytää asianomaisia tekemään asiasta rikosilmoituksen.

Laitteita voi olla vielä asennettuna

Tapauksen tutkinnanjohtaja rikosylikonstaapeli Maarit Ruohonen kertoo, että havaittu laite on samanlainen kuin Turun satamassa sijaitsevalta Teboil Express -kylmäasemalta löydetty.

– Epäilemme, että tapaukset liittyvät toisiinsa. On mahdollista, että laitteita on vielä jossain, ja ihmisten kannattaa siksi olla tarkkana, Ruohonen kertoo.

Skimmauslaite voi olla hänen mukaansa vaikea havaita. Hän muistuttaakin, että ainoa tapa suojautua skimmauslaitteelta on tunnusluvun peittäminen.

Poliisi pyytää sunnuntai-maanantai välisenä aikana kylmäaseman luota havaintoja epäilyttävistä henkilöistä tai autoista vihjenumeroon 050 4562243 tai tutkinta.rauma@poliisi.fi

Näin pin koodi maksuautomaatti pankkiautomaatti skimmaus
Tee näin. Suojaamalla numeronäppäimistön esimerkiksi kädellä tai lompakolla estät kameraa tallentamasta pin-koodiasi. Copyright: Lehtikuva. Kuva: Heikki Saukkomaa.
Ei näin pin koodi maksuautomaatti pankkiautomaatti skimmaus
Ei näin. Suojaamattoman näppäimistön kuvaaminen on asennetulle kameralle helppoa. Copyright: Lehtikuva. Kuva: Heikki Saukkomaa.

Otsikkoa korjattu 6. syyskuuta kello 12.02: Skimmauslaite oli kylmäasemalla maksulaitteessa, ei pankkiautomaatissa, kuten otsikossa aiemmin väitettiin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.