Keski-ikäinen nainen ”riehahteli” – poliisiauto lommolle

Keuruulla poliisi otti kiinni viime yönä ravintolassa häiriköineen naisen. Poliisi oli hälytetty Veturipuistontielle hieman ennen kahta aamuyöllä.

Poliisi kuvaili naisen käytöstä riehahteluksi.

– Nainen oli jostakin syystä alkanut ravintolan sisätiloissa läpsiä järjestysmiehiä ja hänet poistettiin paikalta. Ulkona nainen riehaantui entisestään ja muun muassa nimitteli muita, sekä työnsi yhden naisen maahan kumoon niin että kaatunut nainen löi päätään katuun, Sisä-Suomen poliisi kertoo tiedotteessa.

Järjestysmiesten puuttuessa tilanteeseen nainen oli jälleen läpsinyt heitä kasvoille. Edes poliisipartion saapuminen ei saanut naista rauhoittumaan, vaan poliisin tullessa nainen oli hyökännyt autoa kohti ja lyönyt lommon poliisiauton konepeltiin.

Nainen kuljetettiin putkaan. Häntä epäillään muun muassa pahoinpitelystä, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja vahingonteosta.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.