Kirjurinluodon viemärintukkijasta vihjepalkkio

Porin kaupunki on luvannut rahapalkkion vihjeestä, josta selviää, kuka tukki Kirjurinluodon viemärit juhannuksen alla. Poliisi luonnehtii palkkiosummaa huomattavaksi.

Viemäreitä oli tukittu esimerkiksi betonilla ennen juhannuksen RMJ-festivaalia. Kirjurinluoto on tapahtumapaikkana myös ensi viikonloppuna alkavilla Porin Jazzeilla.

Viemäriremontti maksaa apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannuksen mukaan 50 000-100 000 euroa.

- Suurin osa on työstä jo tehty, koska jazzit alkavat. Kaikki putket saadaan kuntoon elokuussa. Silloin on työn hintakin tiedossa, Hannus toteaa.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.