KKO: Pornokauppiaan varmistettava tuotteidensa laillisuus

Korkein oikeus on rajannut ennakkopäätöksellään pornokauppiaan vastuuta tuotteidensa laillisuudesta.

Se tuomitsi kauppiaan päiväsakkoihin parinkymmenen väkivaltapornofilmin levityksestä Helsingissä.

Hovioikeus oli aiemmin kumonnut syytteen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Se katsoi kauppiaan arvioineen niiden laillisuutta muun muassa tuotantotietojen, nimikkeen ja kansikuvan perusteella.

KKO:n mukaan vastuu pornon laillisuudesta on ennakkotarkastusvelvollisuuden kumoamisen jälkeen korostetusti levittäjällä. Laillisuus on varmistettava, vaikka se olisikin käytännössä hankalaa ja toisi kustannuksia.

KKO tuomitsi kauppiaan 30 päiväsakkoon. Myös käräjäoikeus oli päätynyt aiemmin samaan tuomioon, jonka hovioikeus sittemmin kumosi.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.