Jälleen liikkeellä uhkaavia klovneja Tuusulassa: Pelottavat pellet ahdistelivat teräaseiden kanssa

Ihmisiä pelottelevia pellejä on havaittu jälleen. Tuusulan Kivensirulla ihmisiä ahdistelleet klovnit olivat varustautuneet teräasein.

Kolme klovniksi pukeutunutta henkilöä juoksi ja ahdisteli rikosilmoituksen tehnyttä henkilöä puoli kahdeksan* jälkeen illalla. Uhkailijoilla oli päällään tummansiniset haalarit ja klovnipäähineet. Asiasta on tehty rikosilmoitus laittomana uhkauksena.

Tuusulan Rusutjärventien ja Hämeentienkulun alikulun paikkeilla havaittiin kymmenen aikaan kolme klovnihahmoa, jotka olivat matkalla Hyrylään päin astalot mukanaan. Henkilöiden arvoidaan olevan noin 16–17-vuotiaita. Asiasta on tehty rikosilmoitus nimikkeellä laiton uhkaus. Alueella oli useita poliisipartioita etsinnöissä, mutta henkilöt jäivät kateisiin.

Lisäksi poliisille tuli muutamia havaintoja klovneista illan aikana.

Pelkoa herättävä uhkaava käytös voi olla rikos

Poliisi korostaa, että millään terä- tai lyömäaseilla tai vastaavilla, leikkiversiollakaan, ei tule lähteä ahdistelemaan lapsia tai aikuisia. Pelkoa herättävä uhkaava käytös voi täyttää rikoksen tunnusmerkit. Poliisi jatkaa jo kirjattujen tapausten tutkintaa.

Poliisi neuvoo soittamaan hätänumeroon 112 kaikista epäilyttävistä klovni-, pelle- tai vastaavista naamioituneista pelotteluteoista. Havainnoista kannattaa ottaa ylös mahdollisimman paljon tuntomerkkejä, myös mahdollisista ajoneuvoista. 

*Poliisi korjasi tiedotettaan klo 10.45: Oikea aika on puoli kahdeksan, ei puoli kahden jälkeen illalla. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.