Koiraa ulkoiluttanut nainen raiskattiin Jämsässä

Koiraa ulkoiluttamassa ollut nainen joutui raiskauksen uhriksi varhain sunnuntaiaamuna Jämsässä.

Epäilty raiskaus tapahtui kevyen liikenteen väylällä Siltakadulla viime sunnuntaina kello 6.40.

Raiskauksesta epäillään 1990-luvulla syntynyttä jämsäläistä miestä. Poliisin mukaan mies on kuulusteluissa myöntänyt teon.

Tapaus tuli ilmi, kun töihin menossa ollut poliisi huomasi Citymarketin luona ihmisjoukon, joka oli etsimässä kadonnutta koiraa. Myöhemmin selvisi, että koiraa ulkoiluttanut nainen oli raiskattu hetkeä aiemmin.

– Poliisin näkökulmasta tapausta voidaan pitää lähtökohtaisesti selvitettynä, tutkinnanjohtaja Sakari Tuominen Sisä-Suomen poliisista kertoo.

Tuomisen mukaan epäilty mies oli kiinniotettuna Jämsän poliisivankilassa, mutta hänet on päästetty vapaalle jalalle odottamaan oikeudenkäyntiä.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Jämsän Seutu.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.