Kokaiinin levitysjuttu: Syytetyille vaaditaan yli 90 vuotta vankeutta

Vantaan käräjäoikeudessa on aloitettu Suomen oloissa poikkeuksellisen suuren kokaiinin maahantuonti- ja levitysorganisaatioon liittyvän jutun käsittely.

Syytettynä on yli 20 henkilöä eri asteisista rikoksista. Syytettyjen epäillään maahantuoneen ja levittäneen Suomeen noin kahdeksan kiloa kokaiinia viime kevään ja kesän aikana. Määrä vastaa noin 80 000 käyttöannosta. Kokaiinin arvo katukaupassa on poliisin mukaan 800 000 eurosta jopa miljoonaan euroon.

Syyttäjä vaatii vastaajille yhteensä yli 90 vuoden vankeusrangaistuksia. Esimerkiksi kahdelle jutun päätekijäksi epäillylle vaaditaan kymmenen vuoden vankeusrangaistusta. Heidän epäillään toimineen jutussa huume-erien vastaanottajina ja levittäjinä Suomessa. Kiinni jääneelle kuriirille vaaditaan yhdeksän vuoden vankeusrangaistusta.

Syytetyt ovat Suomen lisäksi kotoisin Etelä- ja Väli-Amerikasta. Oikeudenkäynnin arvioidaan kestävän koko viikon.

Lue myös:

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.