Korkein oikeus ei käsittele ESS:n irtisanomiskiistaa

Korkein oikeus ei ota käsiteltäväkseen Esan Kirjapainon irtisanomisista syntynyttä riitajuttua.

Voimaan jää täten Kouvolan hovioikeuden ratkaisu: irtisanottavien valinta eläkeputkimahdollisuuden mukaan on ikäsyrjintää.

Entiset Etelä-Suomen Sanomien pitkäaikaiset toimittajat saavat työsopimuslain mukaisena korvauksena vuoden palkan. Se tietää kuudelle toimittajalle yhteensä yli 240 000:tta euroa.

Lisäksi jokainen oikeutettiin 5 000 euron hyvitykseen yhdenvertaisuuslain perusteella.

Kouvolan hovioikeus totesi viime kesäkuussa käräjäoikeuttakin painokkaammin, että irtisanottavat valittiin iän perusteella.

Esan Kirjapaino olisi halunnut korkeimman oikeuden ratkaisun, mutta ei siis sitä saa.

Työnantajan mukaan eläkeputki mainittiin yt-neuvotteluissa ja pääkirjoituksessa mielipahan välttämiseksi. Todellinen irtisanomisperuste oli ammattitaidon ja motivaation puute.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.