Kotibileissä kuokkavieraan tappaneelle kova tuomio

Helsingin käräjäoikeus on antanut tuomion juhannusbileissä Helsingin Tapanilassa tapahtuneesta kuolemaan johtaneesta puukotuksesta.

22-vuotias Henri Petteri Hirn tuomittiin 9 vuodeksi vankeuteen juhliin saapuneen kuokkavieraan taposta. Mies löi 18-vuotiasta uhriaan keittiöstä hakemallaan veitsellä kaksi kertaa asunnon oven suussa viime juhannuksena.

Tuomittu kertoi oikeudessa puolustautuneensa päälle käynyttä miestä vastaan pakon edessä ja piti tekoa hätävarjelutilanteena. Käräjäoikeuden mukaan mies oli kuitenkin ollut aktiivinen osapuoli asunnon ovella käydyssä tappelussa eikä häneen ollut kohdistunut välittömästi uhkaavaa hyökkäystä, jonka torjumiseksi teko olisi ollut tarpeellinen ja hätävarjeluna sallittu.

Oikeus korosti myös, että poliisi oli jo kutsuttu tässä vaiheessa paikalle selvittämään asiaa.

Käräjäoikeus piti selvitettynä, että surmansa saanut mies oli lyönyt puukottajaansa kahdesti nyrkillä pään alueelle ennen kuolettavaa puukotusta. Oikeus katsoo, että vaikka uhrin hyökkäys oli oikeudeton, se ei pidä uhriin kohdistettuja kahta veitsellä lyöntiä millään tavoin puolustettavina. Oikeuden mukaan tilanteessa oli ollut useita mahdollisuuksia toimia toisin, eikä veitsen käyttäminen puolustautumiseen ollut tarpeellista.

Oikeus hylkäsi nuoreen naiseen kohdistetut pahoinpitelysyytteet. Syyttäjän mukaan nainen oli lyönyt yhtä miestä pullolla suuhun. Oikeuden mukaan näyttö väitetystä väkivallasta oli ristiriitaista ja pahoinpitelystä jäi epäilys, jonka vuoksi syyte pahoinpitelystä hylättiin.

Tuomittu joutuu maksamaan omaisille yhteensä 27 000 euroa korvauksia henkisistä kärsimyksistä sekä uhrin hautajaiskulut ja oikeudenkäyntikuluja.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.