Kotkasta löytyi ruumis lammen rannalta: Murhaa epäillään

Keskusrikospoliisi tutkii henkirikosta Kotkassa. Metsästä lammen läheisyydestä löytyi eilen tuntematon vainaja ja poliisi epäilee asiassa murhaa.

– Ruumiin löysi eilen iltapäivällä alueella liikkunut ulkoilija, kertoo tutkinnanjohtaja Kimmo Huhta-aho.

Poliisi on tässä vaiheessa erittäin vaitonainen jutusta, eikä kerro mitään esimerkiksi uhrin sukupuolesta, iästä tai siitä, kuinka kauan ruumis on mahdollisesti ollut maastossa.

– Sen voin sanoa, että kiinniottoja asiassa ei ole tehty.

Poliisi on eristänyt ruumiin löytöpaikan paikallisen uimarannan Tampsan montun läheisyydessä. Silminnäkijöiden mukaan löytöpaikka sijaitsee noin 200 metrin päässä uimarannasta ja 100 metrin päässä Tampsan tanssilavasta. Heidän mukaansa eristetty alue on laaja ja tutkinta-apuna on käytetty myös poliisikoiria.

– Tällä hetkellä keskitymme tutkinnan alkutoimiin. Keräämme taustatietoja ja teemme paikkatutkintaa, Huhta-aho kuvaa.

Tapauksen tutkintavastuu siirrettiin tänään Kaakkois-Suomen poliisilta Keskusrikospoliisille. Huhta-ahon mukaan siirtoon ei liity mitään dramatiikkaa.

– Yleisen elämänkokemukseni mukaan sellaiset tutkinnat ovat haastavia, joissa vainaja löytyy maastosta. On järkevää käyttää kaikki mahdolliset voimavarat jo tutkinnan alussa, sillä esimerkiksi paikkatutkinta maastossa vie aikaa ja resursseja.

Huhta-ahon mukaan vastuun vaihto on muutenkin järkevää tehdä jo heti tutkinnan alussa, jos vähänkään näyttää siltä, että tutkinnasta on tulossa pitkä ja hankala.

– Helpompi vaihto on tehdä heti alussa kuin vasta myöhemmin, Huhta-aho perustelee.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.