Koulupojat houkuttelivat tytön metsään ja raiskasivat – ehdollinen vankeustuomio

Helsingin hovioikeus piti voimassa kahden pojan tuomiot konfirmaatioharjoituksesta palaamassa olleen tytön raiskauksesta.

Teon aikaan 15- ja 16-vuotiaat pojat houkuttelivat ikäisensä tytön toissa vuoden elokuussa metsikköön ja ehdottivat hänelle suuseksiä. Kun tyttö ei suuseksiin suostunut, pojat painoivat hänet polvilleen ja pakottivat uhrin siihen väkisin. Myöhemmin pojat kehuskelivat tapahtumalla muille.

Tapahtuma vaikutti tytön koulumenestykseen ja aiheutti traumoja. Tyttö kokee yhä ahdistuneisuutta, mihin liittyy fyysisiä oireita.

Pojat saivat käräjillä vuoden ja 11 kuukautta ehdollista vankeutta, 90 tuntia yhdyskuntapalvelua sekä valvontaa. Tuomio tuli nuorena henkilönä tehdystä raiskauksesta.

Syyttäjä vaati yli kahta vuotta vankeutta törkeästä raiskauksesta.

Kaksikko joutuu maksamaan tytölle 9250 euron kärsimys- ja muut korvaukset.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.