Koulupuukotuksista epäilty ollut kuulusteluissa harvasanainen

Oulun koulupuukotuksen motiivi on yhä epäselvä.

Puukotuksesta epäilty 16-vuotias poika on esiintynyt kuulusteluissa melko harvasanaisena, eikä tapahtumien kulusta ole saatu yksityiskohtaista kertomusta, sanoo tutkinnanjohtaja Petri Savela STT:lle.

- Motiivista ei ole saatu minkäänlaista selvitystä, Savela kuvailee yhä kesken olevia kuulusteluja.

Motiivin jäljille pyritään pääsemään myös muuta kautta. Esimerkiksi poliisi kuulee todistajia ja selvittää taustoja. Poliisi haluaa muun muassa tietää, onko poika mahdollisesti koulukiusattu.

Puukotus tapahtui torstaina lounasaikaan Myllytullin ammattiopistossa. Siinä loukkaantuivat koulun kolme oppilasta sekä vahtimestari. Heidän tilansa ei ole hengenvaarallinen. Epäilty on koulun oma oppilas. Poika on kuulusteluissa myöntänyt teot ja kertonut valinneensa uhrit sattumanvaraisesti.

Oulun käräjäoikeus vangitsi nuorukaisen perjantaina todennäköisin syin epäiltynä neljästä murhan yrityksestä.

Selvitys lähti ministeriöön

Oulun poliisi on toimittanut sisäministeri Päivi Räsäselle (kd.) tämän pyytämän selvityksen koulu-uhkauksen tiedonkulusta. Puukotuksesta epäilty oli talvella nettikirjoituksessa uhannut ampua silloisen koulunsa oppilaat.

Tieto uhkauksesta ei kulkenut pojan silloiselle eikä nykyiselle koululle. Lastensuojeluviranomaisille poliisi teki ilmoituksen.

- Tapaus oli sen hetkisten tietojen valossa sellainen, ettei uhkauksen toteutumiseen ollut riskiä. Kirjoitus oli yleinen. Siitä ei ollut tarvetta tehdä edes rikosilmoitusta, sanoo Oulun poliisipäällikkö Sauli Kuha.

Hänen mukaansa puukotuksen ja aiemman koulu-uhkauksen välille ei voi vetää yhteyttä.

Kuha kertoi, että kaupungin turvallisuusjohtamisen ryhmälle ja kouluille tieto välitetään, jos uhkauksen arvioidaan olevan akuutti tai on pienikin mahdollisuus siitä, että uhkaus toteutuu.

Oulun seudun ammattiopiston rehtori Saija Niemelä-Pentti olisi pitänyt hyvänä sitä, että tieto aiemmasta koulu-uhkauksesta olisi tullut ammattiopistolle.

- Olisimme ainakin poliisin ja sosiaalitoimen kanssa keskustelleet, onko tällainen tausta syytä ottaa huomioon.

Hänen mukaansa koulun yhteistyötä sosiaalitoimen kanssa hankaloittavat sosiaalipuolen tiukat tietoturvamääräykset.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.