Mainos

Koulutaksin kuljettaja hieroi 12-vuotiasta tyttöä jalkovälistä – sai ehdollista vankeutta

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 60-vuotiaan koulutaksin kuljettajan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Mies hieroi autossa ollutta 12-13-vuotiasta tyttöä jalkovälistä vaatteiden päältä. 

Teot tapahtuivat 2012 ja tulivat ilmi kaksi vuotta myöhemmin, kun tyttö kertoi asiasta psykologilleen. Seksuaalisia tekoja oli lukuisia ja kesto useita kuukausia.

Oikeuden mukaan koulutaksin kuljettaja oli useita kertoja matkoilla kosketellut tyttöä housujen päältä jalkovälistä ja liikutti kättään edestakaisin. Teot tapahtuivat sen jälkeen, kun muut oli jo jätetty pois.

Autossa oli puhuttu myös lapsille sopimattomista asioista. Taksinkuljettaja oli kertonut muun muassa seksivälineitä myyvästä kaalimato-nettisivustosta.

Tapahtumien aikaan 12-13-vuotias tyttö oli henkisesti neljä vuotta nuoremman tasolla kehitysviivästymän takia.

Paljastui 2014

Tyttö oli kertonut kuljettajasta jo vuonna 2012 koulussa ja sitä kautta tieto oli saavuttanut vanhemmat. Tytön tuolloin kertoman mukaan kyse oli ollut vain reidelle taputtelusta.

Tytön vanhemmat olivat yhteydessä kuljettajaan ja pyytäneet, että tyttö voisi aina istua takapenkillä. Näin olikin sovittu. Kuljettaja oli kiistänyt taputtelun.

Tosiasiassa teot kuitenkin loppuivat vasta, kun kuljettaja vaihtui.

Tilanteen vakavuus oli paljastunut vanhemmille vasta poliisiasemalla 2014.

Tytön mukaan hierominen oli tuntunut todella ällöttävältä. Autoon meneminen oli hänen mukaansa ahdistavaa.

Viisi kuukautta ehdollista

Vaikka syytetty kiisti, oikeus uskoi asianomistajan kertomusta ja tuomitsi miehen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Rikoksen rangaistusasteikko on vankeutta neljästä kuukaudesta neljään vuoteen. Oikeus päätyi viiteen kuukauteen.

Rangaistuksen mittaamisessa oikeus otti huomioon sen, että koskettelu tapahtui vaatteiden päältä ja lukumäärä jäi epäselväksi.

Vankeus tuomittiin ehdollisena, koska miestä ei ollut aiemmin tuomittu vankeuteen.

Mies määrättiin maksamaan tytölle kärsimyskorvauksia 1500 euroa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.