Koulutovereiden lukuvuosi alkaa surutyöllä

Kriisipsykologi Salli Saari arvioi väsymyksen johtaneen surmatyöhön. Saaren mukaan erityisesti maahanmuuttajataustaiset kokevat Suomessa yksinäisyyttä.

Espoossa kerrostaloasunnossa surmattuja 8-vuotiaita kaksostyttöjä ei näy alkavana lukuvuonna koulussa.

Psykologian dosentti Salli Saaren mukaan kuolleiden tyttöjen koulussa kaivataan ensimmäisenä kriisiapua. Kriisityötä tullaan tekemään koulutovereiden kanssa.

- Se, koulu, jossa nämä lapset ovat olleet, huomioivat tietysti tapahtuneen. Koulussa asiaa käsitellään perusteellisesti lasten kanssa.

Ensin asia tulee käsitellä opettajien kanssa. Saaren mukaan tämä on myös opettajille suuri järkytys ja heidän on vaikea aloittaa koulua tällaisen tiedon kanssa.

Saari on tyytyväinen siihen, että kriisityöhön on Suomessa hyvät valmiudet. Saaren mukaan lapsia on autettava käsittelemään ajatuksia, tunteita ja pelkoja.

Lapsisurmat ovat myös huomenna, takuuvarmasti iltapäivälehtien lööpeissä.

- Kun lapsi kuulee tai lukee asiasta, hänessä herää ajatus, voiko meille käydä näin. Siksi on tärkää, että lapselta voidaan poistaa tämänkaltaisia pelkoja.

Saari uskoo, että Espoon tapauksen taustalla on äidin pidempiaikainen väsymys lasten hoitoon. Saaren mukaan erityisesti maahanmuuttajataustaiset kokevat Suomessa yksinäisyyttä. Tämänkaltaisia tapauksia voidaan hänen mukaansa ehkäistä vain puuttumalla ongelmiin aikaisin.

- Avun saaminen on toisinaan vaikeaa, sillä mielenterveystyöhön on resursseja liian vähän. Varhainen puiuttuminen jää monesti akuuttityön jalkoihin.

Laajempi yhteisöllisyyden ja vastuun lisääntyminen suomalaisten keskuudessa toisi Saaren mukaan ratkaisuja tämänkaltaisiin ongelmiin.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.