KRP:n esitutkinta Isis-murhista valmistui: Irakilaisveljeksiä epäillään 11 murhasta

Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi Camp Speicherin joukkomurhaan liittyvän tapauksen esitutkinnan, jossa Suomeen tulleita irakilaisveljeksiä epäillään osallisuudesta murhiin.

Miehet pidätettiin joulukuussa 2015. Veljekset olivat tulleet Suomeen muutamaa kuukautta aikaisemmin. 

He ovat olleet vangittuna epäiltynä todennäköisin syin terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta. Lisäksi heitä epäillään törkeästä sotarikoksesta sekä terroristisessa tarkoituksessa tehdystä törkeästä pahoinpitelystä.

Epäillään toimineen Isis-järjestössä

Miesten epäillään toimineen Isis-järjestössä. Epäillyt teot on tehty Irakissa kesäkuussa 2014 Irakin armeijan ja Isis-järjestön välisten taistelujen yhteydessä. Miesten epäillään surmanneen ampumalla yksitoista aseetonta ja puolustuskyvytöntä Irakin armeijan koulutuksessa olevaa sotilasta.

Isis on tehnyt tilanteesta propagandavideon, joka on ollut esillä internetissä. Näiden videolla esiintyvien murhien lisäksi miesten osallisuutta joukkomurhaan on tutkittu laajemmin, poliisi kertoo.

Poliisi pääsi miesten jäljille omien tutkimustensa kautta. Jutussa on tehty yhteistyötä Irakin Camp Speicherin joukkomurhaa tutkivan tutkintakomission sekä Suomen Suojelupoliisin kanssa.

Molemmat epäillyt kiistävät syyllistyneensä rikoksiin. Asia siirtyy nyt Valtakunnansyyttäjänvirastoon syyteharkintaan.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.