KSML: Poliisi kiistää väitteet räjäytyksen suunnittelusta julkisella paikalla

Jyväskylän räjähdejutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Heikki Miilunpohja kiistää julkisuudessa esitetyt väitteet siitä, että poliisi olisi vahvistanut epäilevänsä jyväskyläläismiehen suunnitelleen räjäytystä julkisella paikalla.

Tutkinnanjohtaja sanoo Keskisuomalaisen haastattelussa, että räjähteiden valmistukseen sopivien aineiden hallussapidon vuoksi pidätetyn jyväskyläläisen motiivien selvittely on vasta alussa. Tutkinnan tässä vaiheessa poliisi ei ole löytänyt viitteitä siitä, että miehellä olisi ollut konkreettisia suunnitelmia tehdä pommi-isku.

Poliisi sanoo lehden verkkosivuilla, että epäily yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta liittyy toistaiseksi miehen hallusta tavattujen, räjähteiden valmistamiseen soveltuvien aineiden suureen määrään.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.