Kuristajan tuomio koveni hovissa

Hovioikeus on koventanut hotellivieraan kuoliaaksi kuristaneen miehen tuomiota. Mies tuomittiin hätävarjelun liioitteluna tehdystä taposta neljäksi vuodeksi vankeuteen.

Käräjäoikeus oli langettanut miehelle kaksi vuotta ja kaksi kuukautta vankeutta, jonka Turun hovioikeus lähes kaksinkertaisti.

Sekä tuomittu että uhri olivat jatkoilla Nokialla hotelli Edenissä viime syyskuussa. Läsnä oli myös muita vieraita. Illan aikana toinen vieraana ollut mies alkoi käyttäytyä vihamielisesti, jolloin vuonna 1984 syntynyt tuomittu otti hänet kuristusotteeseen. Vuonna 1975 syntynyt uhri menehtyi vammoihinsa muutaman päivän päästä.

Hovioikeuden mukaan tuomitulla oli oikeus torjua toisen hyökkäys. Mies kuitenkin jatkoi kuristamista niin pitkään ja voimakkaasti, että hänen piti ymmärtää teon johtavan toisen kuolemaan.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.