KUVAT: Itsenäisyyspäivän protesti päättyi rikki potkittuihin ikkunoihin ja töhryihin

Helsingin itsenäisyyspäivän anarkistimielenosoituksen liepeillä tehtiin ilkivaltaa, jonka aiheuttamat vahingot ovat poliisin karkean arvion mukaan 100 000 euron luokkaa.

Protestoijat töhrivät metroa, rikkoivat ikkunoita ja vahingoittivat pysäköityjä autoja keskustassa.  
Helsingin poliisista kerrottiin sunnuntaina, että yhteensä 13:a ihmistä epäillään rikoksista, lähinnä vahingonteoista. Joitakin epäillään mellakoinnista, koska he eivät totelleet poliisin poistumiskäskyä Etelärannassa, jossa poliisi ja mielenosoittajat ottivat lyhyesti yhteen.  

Sunnuntain kuulusteluissa rikoksesta epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin, kertoi rikoskomisario Kari Martikainen.  

Kaikkiaan mielenosoituksesta otettiin kiinni noin 30 ihmistä. Kaikki vapautettiin viimeistään sunnuntaina alkuillasta. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.