Kuvat: Joku kohdistaa ilkivaltaa pieniin lapsiin Helsingissä

Helsingin Vuosaaressa sijaitseva Marielundin puisto on joutunut ilkivallan kohteeksi.

Tihutyötä katsomassa käynyt MTV Uutisten lukija kertoo, että lasten kiipeilyteline ja liukumäki on sotkettu valelemalla niihin jonkinlaista ruskeaa öljyä.

Likaaminen on tehty ilmeisesti viikonlopun aikana.

Ilkivalta on aina ikävä asia ja vielä ikävämmäksi sen tekee kun sitä kohdistetaan pieniin leikki-ikäisiin lapsiin. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.