Laajaa huumevyyhtiä selvitellään Kainuussa

Kainuun poliisilaitos selvittää parhaillaan laajaa huumausaineisiin liittyvää juttukokonaisuutta. Poliisi tutkii vyyhtiä, johon on liittynyt huumausaineiden välittämistä ja myyntiä, omaisuuden anastamista ja edelleen myyntiä sekä huumausainevelkoihin liittyvää kiristämistä.

Pääkaupunkiseudulta, Oulusta ja Kuopiosta on tuotu Kainuuseen ja myyty edelleen amfetamiinia, subutexia ja marihuanaa. Lisäksi poliisi on tutkinnan yhteydessä takavarikoinut pieniä määriä MDPV:tä ja huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä.

Esitutkinnassa selvitettyjen huumausaineiden yhteenlaskettu katukauppa-arvo on ollut noin 50 000 euroa.

Lisäksi kokonaisuuteen liittyy yksityisiin henkilöihin ja yrityksiin kohdistunut omaisuuden anastaminen. Esimerkiksi Kajaanissa on viety mönkijä, peräkärryjä ja työkaluja, joista osa on toimitettu Etelä-Suomeen maksuksi huumausaineista.

Osa anastetusta omaisuudesta on saatu palautettua omistajilleen.

Rikokset vuoden sisällä

Lisäksi poliisi on takavarikoinut tutkinnan yhteydessä yhden laittoman haulikon sekä patruunoita. Omaisuusrikoksiin liittyvien vahingonkorvausvaatimusten yhteenlaskettu arvo on noin 53 000 euroa.

Rikokset ajoittuvat kesän 2010 ja syksyn 2011 välille. Tutkittavina olleissa rikoksissa on ollut yhteensä 14 henkilöä epäiltyinä.

Epäillyistä neljä on ollut vangittuna. Lisäksi kaksi henkilöä on ollut pidätettynä. Epäillyistä yksi on kotoisin Vantaalta, muut epäillyt ovat kajaanilaisia.

Epäillyt ovat iältään 21-40 -vuotiaita. Epäillyistä kaksi on naisia, muut epäillyt ovat miehiä.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.