Lääkemurhajuttu: Tytär kertoi palkkioriidasta hoitajan ja äidin välillä

Murhan yrityksen kohteeksi joutuneen vanhuksen tytär kertoi äitinsä ja murhista syytetyn perushoitajan välisistä palkkioriidoista. Syytteen mukaan 80-vuotias Salme S. joutui murhan yrityksen kohteeksi maaliskuussa.

Salme S. kuoli heinäkuussa.

Brysselissä työskentelevä tytär kertoi, ettei 80-vuotias Salme ollut kovin halukas ottamaan ketään avukseen. Tytär kertoi, että lopulta äiti oli kuitenkin suostunut siihen, että perushoitaja kävisi kerran viikossa. 59-vuotias aloitti elokuussa 2008.

- Ensimmäisten kuukausien aikana se vaikutti oikein onnistuneelta ratkaisulta.

Lääkemurhajuttu

59-vuotiasta perushoitajaa syytetään viidestä murhasta ja kuudesta murhan yrityksestä. Juttua puidaan oikeudessa tapaus kerrallaan. Kunkin rikosepäilyn käsittely kestää noin kaksi päivää.

Oikeudenkäynnille on varattu päiviä maaliskuun loppuun.

Perushoitaja kiistää syytteet.

Lue tästä lisää keskiviikon istunnosta:

Oikeudenkäynti alkoi 13.1. valmisteluistunnolla, jolloin syytteet ja poliisin esitutkintamateriaali tulivat julkisiksi.

Minkälaisista rikoksista on kyse?

Minkälaista näyttöä teoista on?

Perushoitaja oli mm. vienyt Salmen ulkoilemaan Kaivopuistoon, josta vanhus oli pitänyt. Salme kärsi vaikeasta sairaudesta, mutta asui kotonaan Eirassa. Perushoitajan tehtäviin kuuli kotiavun antaminen, muttei esimerkiksi lääkkeet tai raha-asiat.

Tytär kuvasi äitiään positiiviseksi. - Hän sanoi murhayrityksen jälkeenkin, että hänellä on vielä paljon annettavaa.

- Hän oli erittäin tarkka, varsinkin lääkkeiden suhteen.

Säröily alkoi joulun aikaan

Tytär kertoi havainneensa säröilyä hoitajan ja äidin suhteessa joulun aikaan. Salme ei ollut pitänyt tarpeellisena sitä, että tytär oli ostanut perushoitajalle joululahjan.

- Samoihin aikoihin hän kertoi perushoitajan olleen hävytön. Heidän välinsä eivät olleet kovin hyvät.

Ongelmia oli muun muassa syntynyt siitä, että perushoitajan palkkiot olivat nousseet syksyllä alunperin sovitusta kahdestakymmenestä eurosta kerralta yli viiteenkymmeneen euroon.

Tytär kertoi käyneensä Suomessa helmikuun puolivälissä. - Hän sanoi perushoitajan huijaavan häntä palkkioissa.En ottanut sitä silloin vakavasti. Itse olisin ollut valmis maksamaan enemmänkin.

Hieman myöhemmin äiti oli kertonut huomauttaneensa perushoitajaa palkkioista. Palkkiot putosivat takaisin sovittuun kahteenkymmeneen euroon.

Puhelut maaliskuussa

Tytär oli puhunut puhelimessa äitinsä kanssa kaksi päivää ennen murhan yritystä. - Erityisen hyvin on maaliskuun keskusteluista jäänyt mieleen se, että hän sai sanottua perushoitajalle korkeista palkkioista.

Väitetty murhan yritys tapahtui lauantaina iltapäivällä 14. maaliskuuta. Tytär oli soittanut äidilleen samana aamupäivänä. Puhelu kesti pitkään.Tytär ei muistanut puhuttiinko tuolloin mitään perushoitajasta.- Kerroin hänelle kuulumisia.Vaikutti siltä, että kaikki oli hyvin.

Perushoitajan puolustuksen mukaan Salme olisi ottanut yliannostuksen lääkkeitä itse.

Tytär oli lähtenyt Brysselissä kaupungille ja unohtanut matkapuhelimensa kotiin. Palatessaan kännykässä oli monta vastaamatonta puhelua. Tytär sai kuulla, että äiti oli joutunut sairaalaan.

"Kaatunut rollaattorilla"

Tytär oli keskustellut hoitajan kanssa. - 59-vuotiaan mukaan Salme oli kaatunut rollaattorin kanssa ja makasi lattialla. Hänen mukaansa äitini oli ottanut mielialalääkkeitä. Se hämmästytti.

- Ihmettelin miten mielialalääkkeiden yliannostus oli mahdollista. Vastahan minä puhuin hänen kanssaan ja kaikki oli hyvin.

Kommentoiko hoitaja mitenkään tätä, syyttäjä Leena Metsäpelto kysyi.

- Hän töksäytti jotenkin, että mihin aikaan soitit. Se kuitenkin jäi, kun huoli oli äidin voinnissa.

Mainitsiko hoitaja mitään mikä olisi äitinne tilan aiheuttanut?

- Hän esitti sen asian niin, että äiti oli ottanut näitä mielialalääkkeitä. Se oli jotenkin selvitetty seikka.

Syyttäjien näkökulma on se, että hoitaja haki soitolla itselle alibia. Syyttäjä pyrkii myös todistamaan sitä, että perushoitaja tiesi myrkytyksen aiheuttaneen aineen, vaikka oman kertomuksen mukaansa hoitaja oli vain löytänyt äidin lattialta.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.