Lain porsaanreikä pelasti metrokuskin sakoilta - lapsi jäi oven väliin

Korkein oikeus vapautti metrokuljettajan sakoista rikoslain porsaanreiän takia. 

Metrojunan kuljettaja oli lähtenyt liikkeelle, vaikka 11-vuotias lapsi oli jäänyt oven väliin. 11-vuotias raahautui noin kymmenen metriä junan mukana ennen kuin sai itsensä irti.

Helsingin hovioikeus tuomitsi kuljettajan vuonna 2010 liikenteen vaarantamisesta sakkoihin. Teko tapahtui jo lokakuussa 2008.

Nyt KKO kumosi tuomion, kun kuljettaja ja Helsingin kaupunki vaativat tuomionpurkua.

Toimintaohje ja laki 

Metrojunankuljettajan toimintaohjeen osa III (MTO III) mukaan juna saa lähteä asemalta vasta, kun sille on annettu asianmukaisesti opaste ja ovet ovat sulkeutuneet eikä muuta estettä junan lähdölle ole. Kuljettajan pitää katsoa vielä sivupeiliin, ettei lähtö aiheuta kenellekään vaaraa.

Hovioikeus oli katsonut kuljettajan rikkoneen tätä ohjetta.

KKO sen sijaan arvioi asian toisin.

Rikoslaissa metrojuna rinnastetaan junaan, mutta edes rikoslain pykälän hallituksen esityksessä ei mainita tätä MTO III:a junaturvallisuutta koskevana määräyksenä. Itse ohjeessakaan ei mainita, että niiden rikkominen olisi rangaistavaa.

KKO purki sakon ja vahingonkorvauksen, koska hovioikeuden päätös oli vastoin rikoslain laillisuusperiaatetta. Kun ohjeiden rikkomista ei ollut säädetty rangaistavaksi, niin siitä ei voinut tuomita.

Asian ratkaisivat oikeusneuvokset Pasi Aarnio, Juha Häyhä, Jukka Sippo, Pekka Koponen ja Ari Kantor.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.