Lakkahuumejutun syytetty: "Kehittelin Alzheimer-lääkettä"

Teollisuuskemikaalin laittomasta tuonnista syytetty mies kertoo tilanneensa ainetta omiin lääkekehittelyihinsä. Mies kertoi Helsingin käräjäoikeudessa maanantaina, että hän kehitteli lääkettä Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoitoon.

Syyttäjä vaatii miehelle kahden ja puolen vuoden vankeutta, koska mies oli tuonut luvatta Kiinasta tuhat litraa gammabutyrolaktonia ja myynyt sitä eteenpäin päihtymistarkoitukseen.

Syyttäjän mukaan miehen kanssa yhteistyössä toimi hänen ystävänsä. Miehiä syytetään ainakin 133 litran myymisestä useille eri henkilöille. Toiselle miehelle syyttäjä vaatii puoltatoista vuotta vankeutta.

Ystävä: Piti tehdä kynsilakanpoistoainetta

Pääsyytetyn ystävä kertoi oikeudessa, että mies oli maininnut aineen tilaamisesta ja ehdottanut, että he yhdessä alkaisivat valmistaa kynsilakanpoistoainetta.

- Ilmoitin, että se on aika hullua, enkä halua olla tekemisissä sellaisessa liiketoiminnassa, hän sanoi.

Ystävä suostui myöhemmin myymään ainetta, koska sillä piti kuolettaa vanhoja velkoja.

Kemiaan liittyvistä tutkimuksista ja kokeista kiinnostuneet ystävykset ovat yhtiökumppaneita.

Tulli takavarikoi gammabutyrolaktonia eli lakkahuumetta kevättalvella 867 litraa. Suurin kätkö löytyi pääsyytetyn kesämökiltä Varsinais-Suomesta, jossa lakka oli parinsadan litran tynnyreissä ulkorakennuksen takana. Tuhannesta litrasta lakkaa olisi katukaupassa saanut noin puoli miljoonaa euroa, arvioi syyttäjä. Pääsyytetty oli maksanut Kiinasta tilatusta erästä noin 1500 euroa.

Kemikaalista myös gamma-huumetta

Neljää muuta miestä syytetään gammabutyrolaktonin ostamisesta pääsyytetyiltä. Syyttäjän mukaan ainetta myytiin tyypillisesti viiden litran kanistereissa, ja yksi kanisteri maksoi noin 2500 euroa. Välikäsille vaaditaan ehdollista vankeutta tai sakkoja.

Poliisikuulusteluissa on käynyt ilmi, että kanistereita olisi kuljetettu ainakin Westendiin Espooseen.

Teollisuuskemikaali taipui kemiallisia reaktioita tuntevien käsissä myös erittäin vaaralliseksi huumeeksi, gammaksi. Gamman valmistukseen, hallussapitoon tai käyttöön sekaantuneille muutamalle miehelle ja naiselle vaaditaan ehdollista vankeutta.

Pääsyytetty istuu parhaillaan aiempaa tuomiota. Hän sai helmikuussa vajaan vuoden vankeutta tilattuaan muuntohuumetta.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.