Lapin Lihan johto oikeudessa porojen rääkkäyksestä

Suomen suurimman poroteurastamon Lapin Lihan johtokolmikkoa syytetään teurasporojen rääkkäyksestä. Syyttäjä vaatii miehille eläinsuojelurikoksesta ehdollista vankeutta sekä sakkoja. Jutun käsittely alkoi Lapin käräjäoikeudessa tänään.

Marraskuussa 2008 neljä poroa kuoli teurastamolla tilanahtauteen. Lisäksi yhdeksän poroa jouduttiin lopettamaan. Aitauksessa oli lähes 850 poroa, mutta tilaa oli vain 500 porolle.

Syyttäjä katsoo, että miehet olivat tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta rääkänneet ja kohdelleet julmasti teurasporoja. Liian ahtaissa karsinoissa olleet eläimet eivät voineet liikkua, syödä tai juoda.

Muutama poro oli syyttäjän mukaan kuollut säilytyksen aikana aitaukseen. Lisäksi henkitoreissaan makasi useita poroja, joiden päällä muut porot makasivat.

Syytetyt ovat kiistäneet syyllisyytensä. Yrityksen toimitusjohtaja on kertonut, että syynä liikatäyttöön oli konerikko ja inhimillinen erehdys.

Tuomio annetaan jutussa myöhemmin.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.