Laukkuvaras iski jälleen Helsingin Malmilla

Myös viime vuonna laukkuvaras iski naisia takaapäin ja riuhtaisi rajusti laukun kantajiensa käsistä.

Kaksi iäkästä naista joutui laukkuvarkaan uhriksi keskellä kirkasta päivää Helsingissä. Polkupyörällä liikkunut tekijä riuhtaisi laukut Malmilla kävelemässä olleiden naisten käsistä ja kiiruhti pois paikalta eilen aamupäivällä.

Vastaavia tapauksia sattui Malmilla myös viime vuonna.

Ensimmäisen kerran laukkukaappari iski Pekanraitilla, jossa nainen oli kävelemässä kohti Ala-Malmin toria ennen yhtätoista. Pitkäkyntinen pyöräili kohti naista takaapäin ja kiskoi laukun tämän käsistä. Nainen kaatui riuhtaisun voimasta ja löi päänsä katuun. Hänet vietiin sairaalaan.

Kolme varttia myöhemmin toinen uhri menetti laukkunsa Latokartanontiellä. Tekotapa oli samanlainen kuin ensimmäisessä varkaudessa.

Tekijä on nuorehko mies. Toisen uhrin mukaan miehellä oli yllään tumma takki, jonka huppu oli vedetty pään yli. Poliisi toivoo silminnäkijöiden soittavan numeroon 09-189 4391.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.