Lentokonehäirikkö pahoinpiteli kaksi poliisia Lappeenrannassa

Venäläismies alkoi yllättäen käyttäytyä aggressiivisesti kiinniottotilanteessa viime maaliskuussa. Hän potki ja löi siviiliasuisia poliiseja niin, että toiselta poliisilta lohkesi hampaita. Myös toinen sai sairaalahoitoa vaatineen haavan.

Tapaus sai alkunsa 12. maaliskuuta, kun Ryanairin lennolla Milanosta Lappeenrantaan matkustaneen miehen epäiltiin varastaneen viskiä tarjoilukärrystä. Lentokoneen laskeuduttua kapteeni pyysi henkilökunnalta, että poliisi tulisi poistamaan koneessa häiriköineen miehen.

Siviiliasuinen poliisipartio oli ollut kentällä tekemässä ulkomaalaisvalvontaa ja lähti selvittämään asiaa koneeseen. Henkilökunnan mukaan mies käyttäytyi tuolloin hyvin sekavasti ja uhkaavasti.

"Yksi matkustaja oli seisaallaan koneessa ja kaikki muut istuivat. Menin hänen luokseen ja kerroin hänelle venäjäksi olevani poliisi. Samalla näytin hänelle kaulassani roikkuvan virkamerkin. Hän katsoi sitä ja ilmaisi ymmärtävänsä, että olen poliisi," toinen poliiseista kertoi esitutkinnassa.

Vahvasti humalainen mies ei suostunut näyttämään passiaan, ja poliisit lähtivät viemään häntä lentoaseman tuloaulaan. Siellä hän sai riuhtaistua itsensä irti ja kaatoi häntä saattaneet poliisit mukanaan maahan.

"Maahan laitettaessa näin, kuinka hän löi toista poliisia kerran kasvoihin ja itse sain potkun kasvojeni oikealle puolelle. -- Kyseessä ei ollut mikään humalaisen huitaisu," rikosylikonstaapeli arvioi.

Kuulusteluissa poliisit eivät osanneet sanoa tarkempaa syytä miehen aggressiiviselle käytökselle. Epäilty itse kertoi kuulusteluissa tapahtumista hyvin ristiriitaisesti.

Syyttäjä piti miehen rikoksia hyvin vakavina, koska ne kohdistuivat virantoimituksessa oleviin poliisimiehiin. Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi miehen syytteen mukaisesti vuoden ehdolliseen vankeuteen ja 50 päiväsakkoon virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja kahdesta pahoinpitelystä.

Mies määrättiin myös maksamaan poliiseille korvauksia kivusta, särystä, kosmeettisesta haitasta sekä muista tapahtuman aiheuttamista vahingoista yhteensä noin pari tuhatta euroa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.