Mainos

Levin matkailukuningatarta epäillään ympäristörikoksesta

Poliisi epäilee Levin matkailukuningatarta, yrittäjäneuvos Päivikki Palosaarta ympäristörikoksesta. Epäilty rikosnimike on ympäristön turmeleminen.

–Esitutkinta on aloitettu. Rikosepäilyssä on kyse niin sanotusta luvattomasta kaatopaikasta, tutkinnanjohtaja Pekka Mäkelä Lapin poliisilaitoksesta vahvistaa MTV Uutisille.

Ympäristön turmelemisesta voidaan tuomita sakkoja tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Tutkintapyynnön asiassa on tehnyt Kittilän kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Epäilyjen mukaan Päivikki Palosaaren kartanon läheisyydessä sijaitsevalle maa-alueelle olisi toimitettu jätettä, vaikka alueella ei ole lupaa kaatopaikkatoimintaan.

Palosaari on maa-alueen omistaja, minkä vuoksi rikosepäily kohdistuu häneen. 

–Selvitämme, kenen toimesta ja mitä jätettä on sinne toimitettu. Kyse on karkeasti arvioiden kymmenen vuoden ajanjaksosta, Mäkelä kertoo.

Palosaari kiistää rikosepäilyn

Poliisi on käynyt alueella Lapin ely-keskuksen kanssa. Jatkotoimista päätetään myöhemmin. Ely-keskus antaa asiassa oman lausuntonsa. Päivikki Palosaarta ei ole vielä kuultu esitutkinnassa.

Palosaari kiistää rikosepäilyn MTV Uutisille.

–Ei tosiaankaan ole mitään luvatonta kaatopaikkaa. Olemme vuosien aikana ajaneet sinne (alueelle) maita omilta rakennustyömailtamme. Tässä on nyt tehty kärpäsestä härkänen, Palosaari sanoo rikosepäilystä.

Palosaaren yrityksillä on hotelleja ja ravintoloita muun Kittilän Levillä ja Kemissä.

Asiaa käsitellään tänään myös Kittilän rakennus- ja ympäristölautakunnassa.

Alueella on ympäristönsuojelusihteerin mukaan säännöllisesti hävitetty jätteitä polttamalla sekä kasattu jätemaata ja jätteitä samalle alueelle, jota on ympäristönsuojelulain mukaan pidettävä kaatopaikkana.

Ympäristönsuojelulain mukaan kaatopaikan perustaminen vaatii ympäristöluvan.

Ympäristönsuojelusihteeri on kieltänyt alueen kaatopaikkakäytön. Päätös on lähetetty kirjeenä alueen omistajalle Palosaarelle. Lisäksi se on annettu tiedoksi jätehuoltoviranomaiselle, Lapin poliisilaitokselle ja Lapin ELY-keskukselle. Palosaarella on aikaa antaa vastine lokakuun alkuun mennessä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.