Turvapaikanhakijat epäiltyinä – mitä Otanmäen taposta tiedetään? Mitä tästä seuraa?

MTV Uutisten rikostoimittaja Pekka Lehtinen avaa viimeisimmät tiedot eilen ilmitulleesta taposta Kajaanin Otanmäessä MTV.fi:n suorassa lähetyksessä.

Poliisi on ottanut kiinni kaksi irakilaismiestä epäiltynä Kajaanin Otanmäessä eilen tapahtuneesta taposta. Otanmäen Vuorimiehentiellä tapettiin sunnuntaiaamuna vuonna 1964 syntynyt paikallinen mies, jolta epäillään anastetun teon yhteydessä omaisuutta.

Kiinniotot sujuivat poliisin mukaan rauhallisesti. Toinen miehistä otettiin kiinni Otanmäessä, toinen Kajaanin keskustassa. STT kertoo, että poliisin mukaan epäillyt miehet ovat turvapaikanhakijoita, jotka ovat asuneet Otanmäen vastaanottokeskuksessa. 

Miehiä epäillään myös Otanmäessä Uunimiehentiellä sunnuntaiyöllä tapahtuneesta ryöstöstä, jossa vuonna 1975 syntyneeltä otanmäkeläismieheltä anastettiin matkapuhelin. Tapausta tutkitaan ryöstönä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.