Loistoautojen kaupassa jättiveronkierto

Poliisi tutkii laajaa petosjuttua, missä varsinaissuomalaisen yrittäjän epäillään laiminlyöneen tekemässään tuontiautojen kaupassa miljoonan euron verot.

Jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kaarle Lönnrothin mukaan keski-ikäinen autokauppias on tuonut Suomeen 200 paremman luokan autoa jälleenmyyntiä varten.

Hänen epäillään maksaneen autoista vain matalan marginaaliveron.

- Marginaaliverotusmenettelyllä on saatu noin 50 prosentin veroetu verrattuna siihen, mitä veron määrä olisi ollut normaalissa yhteisökaupassa, kertoo Lönnroth Varsinais-Suomen poliisilaitokselta.

Käytännössä mies on kirjannut kirjanpitoon tehneensä ostot eurooppalaiselta yhtiöltä, jonka kanssa käytyyn kauppaan marginaaliverotus olisi soveltunut.

- Esitutkinnan mukaan nämä ovat tekaistuja laskuja. Katsomme, että autot on tuotu suoraan keskieurooppalaiselta auton toimittajalta, Lönnroth sanoo.

Vale-Carlssonien kauppapaikka

Veron laiminlyöntiepäilyt ajoittuvat 2000-luvun alkupuoliskolle, mutta poliisi uskoo yrityksen koko tuontiautokaupan perustuneen veronkierrolle.

Ulkomailta rahdatuille loistoautot, kuten Mercedes-Benzit, BMW:t ja Volvot ovat olleet kysyttyjä varsinaissuomalaisessa autokaupassa.

- Näyttäisi siltä, että autot on saatu hyvinkin nopeasti myytyä eteenpäin tavallisille suomalaisille. Ostajia ei epäillä mistään rikoksesta.

Autokaupassa on kaupiteltu myös vantaalaisen pienyrittäjän rakentamia luksusautoja. Suurin osa näistä Carlsson-omavalmisteautoina myydyistä loistoautoista on paljastunut poliisin tutkimuksissa vuosia .

Konkurssiin ajautuneen autokaupan yrittäjää epäillään törkeästä veropetoksesta, törkeästä kirjanpitorikoksesta ja rekisterimerkintärikoksesta. Hän on ollut vangittuna.

Poliisi epäilee henkilöitä myös autokauppiaan lähipiiristä. Epäillyt ovat kiistäneet poliisitutkinnassa syyllisyytensä.

- Kyseessä on harvinainen verotuksen laji ja siitä on täytynyt ottaa selvää. Tämä viittaa siihen, että tässä olisi toimittu tietoisesti, Lönnroth toteaa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.