Luonnosuojelurikosten määrä tuplaantui

Arvioiden mukaan vain noin neljäsosa kaikista ympäristörikoksista tulee poliisin tietoon.

Poliisin tietoon on tullut viime vuonna reilut tuhat ympäristörikosta. Yleisin ympäristörikos on jäterikkomus. Niiden määrä kasvoi hieman viime vuonna. Käytännössä se tarkoittaa uusia laittomia kaatopaikkoja ja jätteiden epäasiallista käsittelyä.

Viime vuonna kasvoi myös luonnonsuojelurikosten määrä. Esimerkiksi rauhoitettujen eläinten ampuminen ja niiden pesien hävittäminen ovat luonnonsuojelurikoksia. Myös uhanalaisten kasvien ja eläinten ja niistä valmistettujen tuotteiden vienti ja tuonti kuuluvat luonnonsuojelurikoksiin.

Arvioiden mukaan vain noin neljäsosa kaikista ympäristörikoksista tulee poliisin tietoon.

Vaikka poliisi saisikin ilmoituksen ympäristörikoksesta, syyllisten löytäminen on useimmiten hankalaa. Poliisin tietoon tulleista tapauksista vain kolmasosa saadaan selvitettyä.

Jos asia etenee syyttäjälle asti, keskimäärin noin viidesosa nostetuista syytteistä hylätään. Luku on selvästi suurempi kuin kaikissa rikoksissa: yleensä syytteistä hylätään noin neljä prosenttia.

Jos ympäristörikoksen tekijä saa tuomion, se on yleensä sakkorangaistus. Ympäristörikosten rangaistuksia onkin arvosteltu liian lieviksi.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.